Blogi: Arto Luukkanen, ti 27.06.2017 00:01

Elämän tarkoitus - sähkölaskun maksaminen?

Tänään klo 14.00 kansanedustajamme kokoontuvat siunaamaan sähkön siirtohinnan korottamisen mahdollisuutta - tällä kertaa korotus on vain 15 %.

Mutta se voi olla sen ylikin. Säännöksessä asetettu hinta voidaan ylittää.

Perusteina käytetään seuraavia blaa-blaa perusteita. Ikäänkuin kansalaiset olisivat ääliöitä.

"Olosuhteita tai perusteita, jotka saattavat johtaa siihen, että korotus ylittää yksittäisten asiakkaiden osalta säännöksessä asetetun rajan, voisivat olla esimerkiksi asiakkaan poikkeuksellisen alhainen tai korkea sähkönkulutus asiakasryhmän määritelmään liittyvään keskimääräiseen sähkönkulutukseen verrattuna sekä asiakkaan kulutusprofiiliin huonosti soveltuva sähkönsiirto- tai sähkönjakelutuote tai sulakekoko."

Miettikää miten tämä eroaa vanhasta "savupiippu-verotuksesta" tai "ikkunaverotuksesta"?

Kyse on pahemmasta suoneniskusta kuin Kiky ja härskimmästä oharista kuin äskeinen hallituskeikaus.

Laskun määrää korotetaan siksi että asiakkaalla on "poikkeuksellisen alhainen sähkönkulutus"??!!!!!

Nämä korotukset ovat suoraan sanottuna puolirikollisia. Niitä sävyttää nykyisen Sipilän hallituksen antautumishenki ja moraalinen rappio.

Näyttää siltä, että kun uuden hallituskeikauksen jälkeen ei ole tarkoituskaan enää puolustaa kansalaisten etua vaan ainoastaan repiä irti kaikki mitä on mahdollista.

Sipilän sakki - finito

Sähkön hinnan nousu on maantierosvousta.

Se kertoo myös siitä, että tämän hallituksen eväät on syöty. Sote ei etene eikä Kiky kulje. 

Päivän sana on kahviloissa ja työpaikoilla: Sipilän hallitus on finito.

Soon finito!

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. lähetäkää kansanedustajillenne palautetta. Mitä äänestit? Korotitko minun sähkölaskua? Miksi?

Arto Luukkanen ti 27.06. 00:01

Kommentit: 4

Juha. ti 27.06.2017 01:03 1

Ryhmäkuri se ryhmäkuri. Yksittäiset kansanedustajat eivät ole siltarumpupoliitikkoja, joka oli se laskiämpärin omainen arvoa alentava leima, joka lyötiin kepulaiselle syrjäseutujen toimeliaalle kansanedustajalle, joka saattoi saada läpi tien päällystämisen tai jonkin seutukuntaa taloudelliselta kannalta virkistävän valtion hankkeen. Suomi ja Sipilä tarvitsee rahaa, koska Suomi "jakaa vastuuta", on nettomaksaja EU:ssa ja todennäköisesti tulee maksamaan jonkin vinku-intian jäsenmaksut hyvää hyvyyttään. Jihadistit vaativat ylläpitonsa, joka ei saa päästä romahtamaan, kuten esim. vanhustenhoidon, sairaanhoidon, mielenterveyspalvelujen yms. tuohivirsu -väen asiat. Sähkövero nousee sähköpörssisä, Caruna myytiin juutalaisille, Pariisin häkä-vero, jonka Suomi maksaa käytännöllisesti katsoen yksin. Jos joku vielä kuvitteli Sipilän hallituksen olevan jotesankin säällinen, voi sen lopullisesti haudata kiireesti, ennen kuin hautaaja haudataan. Ylä -5 -hallitus pitäisi ampua alas kuin raakkuva korppi, joka tietää vain kuolemaa Suomen paljon kärsineelle kansalle, jota vielä rangaistiin kusipäillä, jotka tuhoavat 4 vuodessa sen mitä 100-vuotta on rakennettu. Sipilä & kumpp. ajavat Suomen alta Kreikan EU:n Liittovaltioon reservaatiksi, jossa Suomen kansa ei kuollutkaan Siperiassa vaan Berliinin pikkulassa tehdyillä päätöksillä.

Gideon ti 27.06.2017 01:40 2

Hahhah, täydellistä sosialismia: "Laskun määrää korotetaan siksi että asiakkaalla on "poikkeuksellisen alhainen sähkönkulutus""

Otetaan niiltä, jotka ovat nähneet vaivaa ja toimineet tunnollisesti ja älykkäästi ja jaetaan se niille jotka eivät niin välitä. Ah, mikä esimerkki Suomen sosialismista taas.

Vastaava vedätys oli Yle-vero.

Omat Aivot ti 27.06.2017 02:28 2

Nyt ei ole nähty vielä mitään! Parin miljardin vuosittainen lasku maahanmuutosta vaatii kirjaimellisesti veronsa. Halveksittu kantaväestö saa lisää taakkaa kannettavakseen. Alkaa epäilyttää, olisiko sielunvaellus sittenkin totta ja Stalinin sielu on kurjaksi onneksemme saapunut hänelle ennestään tuttuun maahan laittamaan "Suomea kuntoon" kovalla kädellä. Tällä kertaa hänellä on entistä vapaammat kädet, sillä hänellä valtakirja suoraan äänestäjiltä. Tosin se on muodikkaasti vähintään osin väärennetty, kun uuvatit alkoivat perusbrysseliläiksi.

Jatkossa tahti vain paranee, kun kohta emme ole enää ainoastaan muiden maiden lainojen takaajia, vaan suoraan niiden maksajia. Lisäksi rajat auki-systeemi tuo normitahdillakin joka päivä kymmenien miljoonien vastuunjakokustannukset. Velkakello sekoaa.

Winston Smith ti 27.06.2017 12:13 2

Odotellaan kiinteistöverojen rajujen korotusten jatkoa ja kilometriveroa. Sananvapauden jälkeen on poistolistalla liikkumisvapaus. Ja kuten yllä todettu "yhteisvastuuta" eurobondeista. Jollainhan tämä on maksettava. Jos ajattelee että ihmisen suurimmat investoinnit on talo, mökki ja auto, nämä on kaikki poliittisia riskejä Kokoomus-Euro-Suomessa. Kansalaistottelemattomuutta voi harrastaa siirtämällä rahansa turvaan muualle. Sähkön osalta muutamia vuosia sitten asensin aurinkopaneelin joka hoitelee homman puoli vuotta.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10. 21:56

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10. 22:35

Baijerin tivoli - Suomen sirkus

ma 15.10. 23:31

Taloustsunami edessä ja me riidellään

pe 12.10. 20:48

Ikuisesti tyydyttymätön kokoomuksen äärisiipi

to 11.10. 22:59

Ei gestapo-tv:lle - antaa ihmisten päättää!

ti 09.10. 00:05

Vihapuheesta on tullut US:n journalistinen normaali?

la 06.10. 10:46

Kiihkoilu pois Suomen kouluista!

to 04.10. 21:56

Hallitus ja SDP haluavat tappelua - Suomen kustannuksella

ma 01.10. 22:58

Perussuomalaiset - koulutuksen ja sivistyksen kärjessä

to 27.09. 22:14

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

HS väitti JHL:n aikovan jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa

to 18.10.2018 22:31

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Melkein suomalainen supersankari

ke 17.10.2018 21:54

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40