Yhdysvaltain korkein oikeus: "vihapuhe" kuuluu sananvapauteen

Yhdysvaltain korkein oikeus on yksimielisessä päätöksessään katsonut, että inhottavien asioiden ilmaiseminen kuuluu sananvapauteen, eikä perustuslain ensimmäinen lisäys tunne siihen poikkeusta.

Ulkomaat su 25.06.2017 23:52

Yhdysvaltain korkein oikeus antoi maanantaina tapauksessa Matal v. Tam yksimielisen päätöksen (äänin 8-0) liittyen sananvapauteen. Oikeustapauksessa oli kysymys siitä, että musiikkiyhtye The Slantsilta oltiin evätty oikeus tavaramerkkiin, koska yhtyeen nimi saattoi mahdollisesti loukata aasialaisia.

Lähes kahdeksan vuotta kestäneen oikeuskäsittelyn jälkeen korkein oikeus asettui The Slants -yhtyeen puolelle. Oikeus katsoi, että patentissa on kyse yksityishenkilön puheesta, eikä valtion puheesta, joten puhetta suojaa perustuslain ensimmäinen lisäys (The First Amendment).

– Ajatus siitä, että valtio voi rajoittaa oikeutta esittää loukaavia ajatuksia… iskee syvälle perustuslain ensimmäiseen lisäykseen [sananvapauteen]… sananvapautta koskevan oikeuskäytännön ylpeys on, että me suojelemme oikeutta esittää ajatuksia, joita me vihaamme, kirjoitti korkeimman oikeuden tuomari Alito päätöksessä.

Korkeimman oikeuden tuomari Kennedy ilmaisi myös oman näkemyksensä päätökseen.

– Lakia, jota voidaan käyttää loukkaavaksi koettua puhetta vastaan, voi käyttää vähemmistöjä ja erilaisia mielipiteitä vastaan kaikkien haitaksi. Perustuslain ensimmäinen lisäys ei anna tätä oikeutta valtiolle. Sen sijaan meidän luottamuksemme on oltava vapaassa keskustelussa, joka tapahtuu demokraattisessa yhteiskunnassa.

Perustuslain ensimmäinen lisäys on osa Yhdysvaltain perustuslakia. Ensimmäinen lisäys kieltää Yhdysvaltain kongressia esimerkiksi säätämästä lakia, joka rajoittaa sananvapautta tai lehdistön vapautta.

 

Kansalainen.fi

 

Jukka Rahkonen su 25.06. 23:52

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Keskuspankit ja tullit keskiössä

ma 05.05. 10:37

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04. 11:23

Mikko Paunio

Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta

la 19.04. 15:06

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04. 19:38

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01. 00:48

videot