Blogi: Timo Vihavainen, su 25.06.2017 13:28

Suomen nousu vanhoissa kirjoissa

Luetaan vanhoja kirjoja

 

Mikäli mahdollista, pyrin lukemaan kirjoja, jotka ovat vähintään puolen vuosisadan ikäisiä. Niissä on sekin hyvä puoli, että niissä tekijä tahattomastikin luo aikansa dokumentin, jota on kiinnostava verrata myöhempiin jos aikaisempiinkin.

Heikki Asunnan romaani Hiljaa eteenpäin ei virittänyt erityisiä odotuksia. Tunnettinhan tekijä paremmin runoilijana ja poliittisilta näkemyksiltäänkin hän oli epäkorrekti sekä nyt että aikoinaan.

Kirja ei nyt suorastaan hätkäyttänytkään tuoreudellaan. Tarina oli aika tavallinen ja kertoi kurjuudesta, yrittämisestä ja rakkaudesta. Kiinnostavasti siinä kuitenkin selostettiin suomalaisen elämänmuodon kehityskaari 1830-luvun nälkävuosista 1860-luvun nälkävuosien kautta vuosisadan lopun suhteelliseen hyvinvointiin.

Siinä samalla kehittyi laivaliikenne niin järvellä kuin merellä, purjeista siirryttiin järvellä höyryyn, mutta suurilla merillä purjeiden valta jatkui, ainakin tietyiltä osin. Merikapteeniksi edennyt päähenkilö kulkee koko pitkän kehitystien.

Ajallisesti tarina menee päällekkäin Anders Ramsayn, Suomen ehkä kuuluisimman muistelijan kertomusten kanssa.

Muistoja lapsen ja hopeahapsen” ilmestyi 1900-luvun alussa kahdeksana niteenä ja yli tuhat sivua siitä kertyy myös myöhempiin laitoksiin.

Syntyjään Ramsay kuului maamme vaatimattomissa oloissa yläluokkaan ja hänen nuoruutensa kului ensin Turun ja sitten Helsingin hilpeissä toveriseuroissa, joita monet muutkin ovat ansiokkaasti kuvanneet, Topelius ennen muuta.

Ramsayn afäärit menivät nurin, vaikka häntä tuskin voi saamattomuudesta syyttää. Itse asiassa hän oli liian rohkea uudistaja, joka laajensi Björkbodan ja Sunnanån ruukkien tuotantoa moninkertaiseksi. Hyvä kannattavuus oli kuitenkin hiekalle rakennettu ja tullisuojelun poistaminen antoi iskun, jota Suomen pankki, Snellman etunenässä ei suostunut lainoilla lievittämään.

1870-luvun lamakausi on puolestaan tunnettu ja kertoja selittää sitä Ranskan Saksalla maksamilla suurilla sotakorvauksilla, jotka toivat liikaa löysää rahaa liikkeeseen, kunnes tämän ruiskeen voima loppui ja krapula alkoi. Tässä lienee tärkeä syy ollutkin.

Tämäkin lama niitti yrityksiä, jotka olivat suuren nousun aikaan korjanneet hurjia voittoja puutavara-alalla. Sahateollisuus oli päivän sana ja Ramsay kuvaa vetävästi sitä kultakuumetta, joka täytti sekä Helsingin että maaseutukaupunkien hotellit seikkailijoilla, jotka juhlivat kuin viimeistä päivää, kylpivät rahassa ja juottivat mahdollisia asiakkaitaan.

Muuan suuri innovaatio oli Norjasta tuotu uittoränni, joka teki Kymijoen reitin uittokelpoiseksi. Sen toi norjasta muuan Holmsen ja ennen pitkää oli paikalla myös Hans Gutzeit, joka perusti Kotkan saarelle ajan oloissa valtavan Norjan sahan.

Oli selvää, että isännät, joiden metsät olivat yhtäkkiä nousseet pyörryttävän suureen arvoon, eivät voineet täysin ymmärtää omaisuutensa arvoa. Niinpä tehtiin kauppoja, joissa jotkut voittivat valtavia summia ja toiset taas vastaavasti hävisivät tai ainakin olisivat hävinneet, mikäli voittomarginaali olisi pysynyt niissä rajoissa, jota myöhemmin on totuttu pitämään kohtuullisena.

Kysyä tietenkin sopii, olisiko kohtuullinen voitto saanut uppo-outoja ulkomaan miehiä lähtemään syrjäisiin erämaihin pääomineen ja ideoineen. Riskipeliähän se bisnes on ja siihen ryhdytään vain, kun riittävistä voitoista näyttää olevan varmuus. Gründerzeit  ist Gründerzeit.

Se 1870-luvun lama oli sitten melkoinen krapula. Laman tulon huomaa muuten helposti myös ajan lehdistöstä. Kun vielä vuonna 1876 lehdet pursusivat ilmoituksia kaiken maailman ylellisyystavaroista ja erikoisherkuista, kuivahti tämä runsauden sarvi parina seuraavana vuonna. Uusi ilmiöhän se oli koko historiassammekin, eipä silti.

Sekä Asunta että Ramsay kuvaavat Suomen talouden modernisaatiota ja yhteiskunnan muuttumista Nikolai I:n ajan pysähtyneisyydestä Aleksanteri II:n ajan suureen vapautusmisspurttiin. Kuva ei ole tuulesta temmattu, joskin Ramsaylla se tietenkin on hieman enemmän tosiasioille perustuva. Tämä ei tarkoita, että häneltäkään mielikuvitusta puuttuisi.

Olen usein pohdiskellut, että yksityinen metsänomistus, joka yhtäkkiä toi kädestä suuhun eläneille talonpojille suoranaisia pääomia, on nimenomaan Suomessa ollut ehkä poikkeuksellisen suuressa roolissa.

Toisaalta kantorahat tekivät monista suorastaan rikkaita, kun taas toisaalta tilattomat ja torpparit jäivät usein entiseen köyhyyteensä. Uusien rahojen käyttö sitten osoitti, mitä kukin oli miehiään.

Valistuneet ja edistykseen pyrkivät sijoittivat rahansa tuotannon kehittämiseen ja ne komeat kivinavetat, joissa nykyään toimii ravintoloita, rakennettiin tuohon aikaan. Myös liiat lapset pantiin kouluun herroiksi opiskelemaan, ettei maata tarvitsisi jakaa kannattamattomiin pikku tilkkuihin.

Ne, joiden pään helppo raha pani pyörälle, ryhtyivät herrastelemaan ja kuluttivat nopeasti omaisuutensa, kuten monet tuon ajan kaunokirjalliset tuotteet kertovat.

Mutta kaiken kaikkiaan se protestanttinen etiikka, joka piti rikkautta ja riekkumista paheena, lienee aika pitkälle sanellut sen, ettei talonpoikaisto meillä ryhtynyt laajemmalti hilumaan kulutusjumalan palvojana, vaan osoitti mieluummin pätevyytensä komeilla tuotantolaitoksilla ja hyvillä hevosilla.

Venäjällä saa usein kuulla kysymyksen: miksi Suomi pääsi jo varhain irtaantumaan siitä noidankehästä, jonka korkea syntyvyys ja alkeellinen maatalous loivat ja miksi se Venäjällä sujui paljon tuskallisemmin?

Yhtenä tärkeänä tekijänä oli varmaankin yksityinen metsänomistus ja yksittäistilat, joissa ei venäläiseen tapaan vallinnut kyläyhteisön jarruttava vaikutus.

Toki myös Venäjällä alettiin Stolypinin aikaan eli vuoden 1905-07 vallankumouksen jälkeen purkaa kyläyhteisöjä, mutta eihän se niin vain käynyt. Sitä paitsi nuo yhteisöt perustettiin vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen uudelleen ja likvidoitiin vasta maatalouden kollektivisoinnin yhteydessä vuonna 1930. Se oli surullinen tarina.

Olihan meilläkin toki omat ongelmamme ja riesamme eikä kaikki suinkaan oikeudenmukaista ollut. Asunta kertoo kirjassaan, miten kehityksen moottorina toiminut yrittäjä antoi leipää koko kylälle, mutta sai vain vihat niskoilleen. Todellisuudessa myös nuo Ramsayn kuvaamat grynderit hankkivat jättiomaisuuksia, joiden muistona yhä ovat Helsingin kantakaupungin kivitalot.

Samaan aikaan hurjasti kasvava väestö eli kurjasti. Merenkulunkin alalla Suomi oli halpamaa, josta sai helposti väkeä, joka suostui palvelemaan usein aivan pirullisissa olosuhteissa ja henkensä kaupalla saaden tuskin muuta kuin päivittäisen leipänsä.

Me olimme silloin kehitysmaa ja kärsimme kehitysmaiden iänikuisesta noidankehästä, mutta olimme kuin olimmekin jo riistäytymässä siitä irti. Siihen myötävaikutti monta tekijää ja yksi tietenkin oli ulkomainen pääoma ja osaaminen. Toinen oli varmastikin maan ja erityisesti metsän yksityisomistus, josta ulkomainen kysyntä nosti arvoon.

Sitten oli kulttuurisia tekijöitä, kuten ehkä juuri pyrkimys pikemmin sijoittaa pääomat hyödyllisesti kuin kuluttaa ne juhlimalla ja ”näyttämällä”. Myös sivistyksen ja koulutuksen arvostuksella oli vaikutuksensa.

Loppujen lopuksi myös noilla gryndereillä ja huijareilla oli varmasti tuohon aikaan oma siunauksellinen roolinsa, monet heitä olivat lisäksi maahanmuuttajia, jotka toivat mukanaan pääomia.

Tästä tuskin kuitenkaan kannattaa tehdä sitä johtopäätöstä, että kaikki mahdolliset maahanmuuttajat ja huijarit ovat maassamme tarpeen. Aikansa kutakin.

Timo Vihavainen su 25.06. 13:28

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Laivat Itämerellä

ti 25.07. 13:39

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07. 12:51

Kiivailijan kronikka

ke 12.07. 09:44

Aikansa sankari

ma 10.07. 18:37

SM-kisat

su 09.07. 16:11

Kommunikatiivinen toiminta

pe 07.07. 20:56

Hallitse Britannia!

ma 03.07. 11:14

Oskarin seikkailuja

su 02.07. 13:09

Tolvanat ja nykyaika

ke 28.06. 23:45

Herra Kekosen suhteet Moskovaan

ti 27.06. 22:09

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

YK:n propagandavideo Euroopan afrikkalaistamiseksi julki

ma 24.07.2017 23:29

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Vihreiden Kaisa Hernberg leikkii alistettua ja huono-osaista

ti 25.07.2017 08:41

Arto Luukkanen

Suomen menneisyyden taakat

pe 21.07.2017 22:46

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Pekka Haavisto - poliittinen ruumis

la 22.07.2017 16:32

Heikki Porkka

Mitä Neuvostoliiton pakkojäsenyys kylvi Virossa, sitä EU-jäsenyys tuottaa Suomessa

ti 25.07.2017 11:53

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Putin tekee mitä lupaa

ma 24.07.2017 19:19

Reijo Tossavainen

Natsi, natsi, natsi! Toisten leimaaminen on äärimmäistä mukasuvaitsevaisuutta

ti 25.07.2017 06:43

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Laivat Itämerellä

ti 25.07.2017 13:39

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45