Kulissien takaa: Luottamus poliisiin heikkenee

Kulissien takaa -palstan kirjoittajat käyttävät asemansa vuoksi nimimerkkiä

Kotimaa ma 30.01.2017 21:52

Poliisin ylijohdon ja poliisihallituksen toiminta on viime aikoina ollut surkeaa katsottavaa. Epäonnistuneet ”valistusvideot”, kuten Poliisileijona, ovat tästä surullinen esimerkki. B-luokan näyttelijät, C-luokan käsikirjoitus ja Ö-luokan toteutus saavat lähinnä aikaan myötähäpeän tunnetta ja suoranaista raivoa. 

Eikö näiden videoiden valmistuttua ole ollut mitään raatia joka olisi voinut katsoa niitä objektiivisesti ennen kuin ne laitettiin kaiken kansan nähtäväksi? Ilmeisesti ei - tasosta päätellen.

Luulen, että syyttävän sormen pitää kääntyä Poliisihallituksen ja sen tiedottamisesta vastaavan henkilöstön suuntaan. Ala-arvoisen videosekoilun jälkeen olisi syytä vetää hiukan happea ja esittää kysymys: ”Miten meni omasta mielestä?” 

Ikävintä tässä videosekoilussa on se, että luottamus ja uskottavuus poliisiin viranomaisena tulevat heikkenemään. Seuraukset saavat kantaa ne poliisit, jotka tekevät töitä kentällä tai rikostutkinnassa. Heillä ei ole osaa eikä arpaa tähän hölmöilyyn. Suurin osa poliiseista on sitä mieltä, että resursseja pitäisi lisätä kentälle ja rikostutkintaan.

Lokakuussa uutisoitiin, että poliisi aikoo kouluttaa erikseen 50 poliisia viharikollisuuden torjuntaan. Tiettävästi halukkaita koulutettavia ei kenttäpoliiseista ole juuri löytynyt.

Nykyinen lainsäädäntö antaa riittävästi virtaa puuttua asiattomaan kirjoitteluun netissä, ei siihen tarvitse erillistä kymmenien poliisien joukkoa jonka pääasiallinen tehtävä on vihapuheen etsiminen.

Vihapuheen torjumiseen pitäisi liittyä myös olennaisesti niiden muslimisaarnaajien maahanpääsyn estäminen, jotka saarnaavat vihaansa länsimaita kohtaan. Mielenkiintoista on nähdä, mikä on poliisin ylijohdon, Sisäministeriön ja Poliisihallituksen linjaus kun tällaisen henkilön vierailu Suomeen on odotettavissa.

Poliisin maineen rapautuminen ei Poliisihallitusta kiinnosta pätkän vertaa ja kuinka voisikaan kiinnostaa, koska suurimmalla osalla sen henkilöstöstä ei ole poliisitaustaa. Akateeminen loppututkinto kyllä löytyy takataskusta, mutta se ei anna eväitä poliisin työn ymmärtämiseen. 

Juopa yhtäältä Poliisihallituksen ja poliisin ylijohdon ja toisaalta ruohonjuuritason poliisien välillä kasvaa. Sieltä norsunluutorneista kannattaisi lähteä ulkoilemaan ja tutustumaan ihan oikeaan poliisityöhön.
 
Kansalaisten silmissä poliisin ylijohdon ja Poliisihallituksen linjaamat tehtävät poliisille ovat: rahan kerääminen valtiolle ylinopeussakkojen avulla, kansallismielisten järjestöjen jahtaaminen ja vihapuheesta melskaaminen. 

Syynä tähän on tietysti poliisiin kohdistuva poliittinen paine. Poliisista on tullut poliittinen toimija, poliitikkojen käsikassara. Kannattaa pitää mielessä, että poliisin pitää olla objektiivinen, ei kenenkään puolella eikä ketään vastaan.

 

Kuva: Junes Lokan selvitys veronmaksajien varojen käytöstä 

 

Onneksi etulinjassa työskentelevät poliisit pitävät poliisin etiikasta kiinni, eivätkä anna poliittisen ohjauksen vaikuttaa arjen työhön.

Kulissien takaa ma 30.01. 21:52

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot