Blogi: Heikki Porkka, ma 19.06.2017 10:24

Epäonnistunut vallankaappaus

Timo Soinin, Sampo Terhon ja Yleisradion ahkerasti toitottama totuus, jonka mukaan Suomen Sisu tai joku muu perussuomalaisista riippumaton yhdistys toteutti vallankaappauksen, on täyttä pötyä. Ennusmerkit tulevasta nähtiin jo kunnallisvaaleissa keväällä 2017.

Helsingissä Jussi Halla-aho voitti ylivoimaisesti Sampo Terhon äänin 5 668 – 3 381.

Porissa Laura Huhtasaari tyrmäsi Ari Jalosen 2 566 – 416.

Turussa Ville Tavio otti murskavoiton Maria Lohelasta äänin 2 102 – 877.

Terho, Jalonen ja Lohela ovat vallankaappausta yrittäneen uuvattiryhmän edustajia.

Kun vielä muistaa, että kunnallisvaaleissa Timo Soinin johdolla perussuomalaiset menettivät eduskuntavaalitulokseen nähden yli puolet äänestäjistään ja edelliseen kunnallisvaalitulokseen verrattuna lähes kolmasosan kannatuksestaan, ei ole vaikeaa päätellä missä vaiheessa Soini ja kumppanit ovat aloittaneet vallankaappauksen suunnittelun.

 

Tukea vallankaappausyritykselle Soini sai kulisseissa pääministeri Sipilältä ja valtiovarainministeri Orpolta.

Presidentti Niinistö osallistui hankkeeseen nähtävästi vasta perussuomalaisten puheenjohtajavalinnan jälkeen. Presidentin ulostulo oli törkeää demokratian halveksuntaa. Vallankaappausta suunnitelleen Soinin toiminta puolestaan osoitus siitä, kuinka pahoin totaalinen valta rappeuttaa ihmisen mielen.

Sauli Niinistölle, Juha Sipilälle ja Petteri Orpolle Soinin pysyminen hallituksessa oli tärkeää EU:n integraatiokehityksen (liittovaltio) kannalta. Sampo Terho, Jussi Niinistö ja muut uuvatit (uv) ovat Soiniin alamaissuhteessa toimien juuri siten kuin herra isoherra käskee.

Kolmikko Niinistö, Sipilä, Orpo potkaisi teollaan demokratian katuojaan. He kirjauttivat itsensä historiaan aidon demokratian vihollisina, joille kansalaismielipiteellä ei ole mitään merkitystä.

Edellisen kerran Sauli Niinistö osoitti kansalaismielipiteen halveksuntaa Suomen rahaliittoon liittymisen jälkeen. Rahaliiton seurauksena markka vaihtui euroon. Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla kansalaisten mielipide unohdettiin täydellisesti.

Euro on sittemmin osoittautunut erittäin haitalliseksi valuutaksi Suomelle, mutta siitä on pidetty kiinni, koska liittovaltio on ollut päämääränä alusta pitäen. Päämäärä (liittovaltio) kiellettiin toistuvasti julkisuudessa, kuten aiemmin oli tehty euroon liittymisen osalta.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että taktiikkana ei ole kertoa kansalaisille mitä integraatiota lisäävät päätökset todellisuudessa tarkoittavat. Rosvojoukko etenee kuin Kardemumman yössä, hiljaa, hiljaa hiipien.

Huomattavaa on, että takaamalla Soinille ulkoministerin pestin kolmikko Niinistö, Sipilä, Orpo onnistui takaamaan myös sen, että Suomi seuraa uskollisesti Saksan ja Ranskan linjaa.

Kasvava integraatiokehitys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tavoitteena on

a) lisätä EU-instituutioiden valtaa jäsenmaiden päätöksenteossa

b) antaa unionille oikeus puuttua jäsenvaltioiden budjetteihin

Integraatiokehityksen syveneminen tarkoittaa yllä mainittuja asioita ja lisäksi esimerkiksi sitä, että EU määrittää jo nykyisin pakkotaakanjaon ja turvapaikkapolitiikan myötä keitä kunkin jäsenmaan alueella asuu.

Haluavatko suomalaiset luovuttaa kaiken vallan Brysseliin? Tuskin, mutta Niinistön ja kumppanien toimia seuratessa on syytä olettaa, että presidentti ja hallitus eivät ole edes kiinnostuneita siitä, mitä mieltä kansalaiset ovat Suomen ajautumisesta unionin pohjoiseksi provinssiksi.

 

Perussuomalaisten puoluekokousta seuranneen näytelmän suurin huijari on kuitenkin Timo Soini, jonka vallanhimo sai hänet kääntämään takkinsa kaikissa merkittävissä unioniin liittyvissä asioissa.

Kun Soini ja hänen taustajoukkonsa puhuvat nykyisin vallankaappauksesta, he ovat oikeassa. Vallankaappaus tosin epäonnistui pahemman kerran. Toisin sanoen kaappausta yrittivät ne, jotka väittivät voittaneiden eli Halla-ahon kannattajien tehneen vallankaappauksen.

On hyvin erikoista, että merkittävien henkilövalintojen osalta Suomen demokraattisimman eduskuntapuolueen jäsenäänestystä kutsutaan vallankaappaukseksi. Paljon paremmaksi tai pahemmaksi ei voi valehtelua enää pistää.

Soinin ja salaliittolaisten vallankaappauksessa oli tarkoitus heittää PS-puolueesta ulos Halla-ahon linjalla olevat kansanedustajat. Tai ainakin kaikki ne, jotka eivät nöyrry Soinin edustaman diktatuurin kannalle.

Puheet Suomen Sisusta ja muista salaperäisistä voimista ovat hätävalheita, joita kehitettiin, kun kaappaus epäonnistui.

Yleisradio puolestaan ei ole missään vaiheessa Suomen Sisusta puhuessaan kertonut, että Sisuun kuuluu jäseniä kaikista muista eduskuntapuolueista paitsi rkp:sta. Yleisradion ja Soinin toistuvat yritykset osoittaa Sisu perussuomalaiseksi yhdistykseksi on suuri valhe.

Suomen Sisu on isänmaallinen organisaatio, joka tarkoittaa [orwellilaisella] uuskielellä äärijärjestöä.

Kuten osa suomalaisista on jo havainnut, isänmaallisuus ei ole valtamedian, punavihreiden ja oikeistoliberaalien viestinnässä hyvä asia vaan äärimmäisyysaate, jota täytyy kavahtaa, jos mielii päästä piireihin.

Mielenkiintoista on, että Suomen satavuotista historiaa juhliessa heitetään demokratia presidentin ja pääministerin johdolla romukoppaan, jonka lisäksi isänmaallisuutta pidetään ääriajatteluna. Halosen jälkeen suomalaiset odottivat vaihtoehtoa ja tavallaan myös saivat sellaisen. Nyt maassa pitää valtaa Brysselin puudeliyhdistys.

Heikki Porkka ma 19.06. 10:24

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11. 15:47

Valemedia vai luotettava media?

ke 15.11. 10:08

Ennakoiva yhteiskunta syrjäytettiin suvaitsevaisuuden tieltä

pe 10.11. 22:43

Rumaa presidenttipeliä tutulla metodilla

ke 08.11. 13:23

Islamisaatiosta

ti 07.11. 22:18

Islamilainen terrorismi on parempaa murhaamista?

ma 06.11. 19:56

Oldies but goldies, 38, Kuka tilasi MV-lehden?

pe 03.11. 13:42

Isis on poliisi - viimeinen sammuttaa valot

pe 03.11. 12:32

Helsingin Sanomat johtaa jälleen kansalaisia harhaan

ti 31.10. 15:49

Iltasanomien Kotkavirta saa kipakkaa kritiikkiä Yhdysvalloista

ti 31.10. 14:07

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Isänpäivä on edelleen isänpäivä

su 12.11.2017 11:04

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Suomalaisen median erikoiskyky?

to 16.11.2017 04:23

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vastine Markku Huuskon kirjoitukseen: "Valeuutiset tulivat jo Suomenkin vaaleihin - Pekka Haaviston tapaus"

to 16.11.2017 19:20

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21