Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 14.06.2017 09:05

Maailman nälän, hädän ja kurjuuden perimmäinen syy selvisi

Viime torstain Nature-lehdessä Jeremy Nathans Johns Hopkins Medical Schoolista kirjoitti auki sen, minkä luultavasti jokainen vähänkään ajattelukykyinen ihminen ymmärtää. Taustana oli saman lehden aikaisemmassa numerossa ollut kirjoitus, jossa pohdittiin millä tavoin ruuan saisi riittämään Egyptin kasvavalle väestölle.

Koska tämä lyhyt kirjoitus oli nykymaailmassa liiankin valaiseva käännän Nathanin tekstin arvoisien lukijoideni arvioitavaksi. Olkaapa siis hyvät.

”Egyptin populaatio on enemmän kuin kolminkertaistunut 50 vuodessa ja sen odotetaan ylittävän 150 miljoonan ihmisen rajan vuonna 2050. Tämä populaation kasvunopeus näyttäisi olevan kestämätöntä huomioiden, että vain viisi prosenttia Egyptin maa-alasta on sopivaa viljelyyn ja että lähes kaikki käytettävissä oleva maa on jo peltona. Huolimatta tästä intensiivisestä maankäytöstä Egyptiin tuodaan 40 % sen tarvitsemasta ruuasta.

Nähdäkseni ongelmana ei ole niinkään se, että Egypti tuottaisi liian vähän ruokaa kuin se, että se on kotimaa liian monelle ihmiselle. Suunnitelmat ruuan tuotannon ja sen kulutuksen välisen aukon sulkemiseksi – mukaan lukien puhtaan veden pumppaaminen Saharan alta ja suolan poistaminen merivedestä – ovat epäkäytännöllisiä ja liian kalliita. Minun nähdäkseni ruuantuotannon lisäämisen sijaan olisi parempi laskea syntyvyyttä, jotta saavutettaisiin tasapaino ruuantuotannon ja kulutuksen välillä.”

Kirjoituksen luettuani jäin pohtimaan, että mitä pitäisi päätellä siitä kun maailman ehkä arvostetuimmassa tiedelehdessä julkaistaan edelle kääntämäni kaltainen itsestäänselvyys vastauksena lehden toimituksen tekemälle artikkelille. Pohdintani jälkeen ymmärsin liiankin selvästi, että maailmassa vallitsevan nälän, hädän ja kurjuuden perimmäinen syy ei ole pahuus eikä yhteiskunnallinen vääryys. Sen sijaan ne johtuvat yksinkertaisesti kautta länsimaisten yhteiskuntien läpi - jopa tiedeyhteisöön - levinneestä pohjattomasta älyllisestä epärehellisyydestä.

Valitettavasti pelkään, että älyllisen epärehellisyyden korjaaminen osoittautuu vieläkin vaikeammaksi kuin yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden, epätasaisesti jakautuneiden luonnonvarojen tai ihmisryhmien välisten perinnöllisten tai kulttuuristen erojen tasoittaminen. Näin siksi, että juuri tuo älyllinen epärehellisyys ruokkii itse itseään ja ehkäisee loogisten ratkaisujen löytämistä mitä erilaisimpiin ongelmiin. Päivä päivältä ja sukupolvi sukupolvelta.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

"Oikeusvaltion puolesta" -vetoomuksesta
Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Professorin Ajatuksia ke 14.06. 09:05

Kommentit: 3

Pertti ke 14.06.2017 10:35 0

Kirjassaan Sapiens, Ihmisen lyhyt historia Harari kuvailee ihmisen muuttumista siirrytäessä metsästäjä-keräilykulttuurista maatalousyhteiskuntaan ja myöhemmin teollisuusyhteiskuntaan: "Maanviljelyn ja teollisuuden myötä ihmiset saattoivat jättää hengissä selviämisen yhä enemmän muiden ihmisten kykyjen varaan, ja samalla avautui uusia "ekologisia lokeroita idiooteille". Ihminen pystyi pysyttelemään hengissä ja siirtämään vähäiset geeninsä seuraavalle sukupolvelle työskentelemällä vedenkantajana tai liukuhihnatyöläisenä."

Alcibiades ke 14.06.2017 10:55 0

Länsimaat ovat populaatioltaan vakautuneet ja väestänkasvu on pysähtynyt. Malthusialainen sykli on näissä maissa estetty. Jotkut maat ovat kuitenkin näköjään päättäneet jatkaa malthusialaisen syklin katastrofivaiheeseen asti.

Kun katastrofi iskee, mitä länsimaat tekevät? Onko meillä edes muuta vaihtoehtoa kuin vain katsoa esimerkiksi Nigerian valtavan ja ällistyttävää vauhtia kasvavan väestön kuolevan kymmenmiljoonaisiin kasoihin? Rajallisten resurssien maailmassa on mahdotonta jatkaa väestönkasvua loputtomiin, mutta jotkut silti yrittävät.

Ei tarvita kuin muutama huono satovuosi esim. auringon passivoitumisen tai jonkun isomman tulivuorenpurkauksen seurauksena, ja ihmisiä tulee kuolemaan näillä alueilla todella paljon.

Juha. ke 14.06.2017 11:25 0

"Onko meillä edes muuta vaihtoehtoa kuin vain katsoa esimerkiksi Nigerian valtavan ja ällistyttävää vauhtia kasvavan väestön kuolevan kymmenmiljoonaisiin kasoihin?"

Ei ole koska luontokin karsii ja tappaa jopa sukupuuttoon eläinlajeja evoluutioteoriansa mukaisesti. Maailmasta on kuollut satoja ellei jopa tuhansia (en tiedä) eläimiä Maan kehityshistorian aikana, jotka omana elinaikanaan hallitsivan maanpiiriä itseoikeutetusti ja suveriinisti käyskennellen laitumilla samaan aikaan "kukkivien" petojen saaliina. Näistä kaikista ovat jääneet todisteekis luurangot tai luut, joista nykytekniikalla on pystytty takaisin mallintamaan jopa sentin tarkasti niiden ulkonäkö ja jopa se tapa jolla ne ääntelivät. Ilmaston muutos (se todellinen) kuitenkin hävitti nämä ruohonsyöjät ja niitä syövät pedot kun niiden tuli väistyä nykypäiväisten nisäkkäiden tieltä pois. Ei ainakaan Eurooppa tai puhumattakaan Suomi kuinka mielettömien mielestä sen pitäisi hoitaa Afrikan, Lähi-idän ja koko maailman mittakaavassa sen väestö, jotka lisääntyvät kuin kanit ja myyrät. Edes se ei toisi varmuutta, että Länsimaailman hyvinvoinnin ja kehityksen tuloksena noiden maiden syntyvyys laskisi kuten täällä sen vuoksi ettei lasten hankinta ole tarpeellista eikä edes kivaa mutoin kuin tekovaihe. Sillä hauskaa pitävälle bilehileille ei koliikki vauvan tai räkönokkaisen taaperon sitova läsnäolo ei ole yhtään "kivaa" paskavaippoineen vaan kuten Helsingin kirkonkylän nuoret äidit räpläävät vain älypuhelintaan keskittyen siihen sen sijaan, että jokeltelisi pienen pilttinsä kanssa koettaen sen saamaan hyvmyä huuleen. Tämän minulle on kertonut sairaanhoitaja, joka on ollut Helsingissä töissä. Täällä dinosaurusten seassa olevat äityliinit sen sijaan hoitavat vauvaansa luodakseen siteen tähän, kuten luonto sen tarkoitti. Maailmassa kuolee joka sekunti ihmisiä, mutta syntyy 100 000 joka minuutti lisää. Muttei tarpeeksi, sillä tämä "kämppä" käy ahtaaksi ja vettä ja ruokaa ei riitä kaikille ja minne se perustarve laite



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

la 09.12. 14:42

IL julisti vaihtoehtoista totuutta vuoden 2015 maahanmuutosta

pe 08.12. 12:49

Yle unohti kertoa, että kuka uhkasi lasten ja alpakoiden turvallisuutta

to 07.12. 07:02

Keitä me suomalaiset olemme?

ke 06.12. 08:46

Yhdysvallat otti väestönsä kehityksen omiin käsiinsä

ti 05.12. 11:05

Tutkijat rakensivat uuden elämänmuodon

ma 04.12. 13:44

Suomeen kaivataan lisää maahanmuuttajia - mutta media uutisoi harhaanjohtavasti

su 03.12. 13:14

Rasistileiman julma seuraus?

la 02.12. 07:27

Helsingissä äly sumeni, mutta Norsunluurannikolla järki näyttäisi valaisevan pimeyden

pe 01.12. 13:19

Elias Oikarinen yllättyi

to 30.11. 17:45

blogit

Vieraskynä

Onnitteluni 100-vuotiaalle Suomelle

ti 05.12.2017 17:33

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

la 09.12.2017 14:42

Jukka Hankamäki

Harhat pahenevat Berliinissä

la 09.12.2017 14:55

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Islam on kristillisen uskon irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mustien kohtaama rasismi prostituutiossa

ma 04.12.2017 09:59

Arto Luukkanen

Hätä-alpakka plorahti

la 09.12.2017 14:43

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12.2017 17:43

Olli Pusa

Helsingin Sanomat valemediana

su 03.12.2017 14:21

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Persut potkaistiin hallituksesta, koska Euroopan unionista tehdään liittovaltio

pe 08.12.2017 13:54

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Mitä on sota Suomelle?

ke 06.12.2017 08:50

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49