Blogi: Timo Vihavainen, ti 13.06.2017 10:33

Menneisyyden tarina muuttuu

Uusia näkökulmia muinaisuuteen

 

Д.Г. Хрусталев, Северные крестоносцы. Русь в борьбе за сферы влияния в восточной Прибалтике XII-XIII вв. Научное издание. Евразия, Санкт-Петербург 2012, 621 с.

 

Kun tässä juuri muutaman päivän kiertelin Suomenlahden pohjukan keskiaikaisia linnoja, sattui kuin tilauksesta Pietarin Dom knigissä käteen Denis Hrustaljovin kirja pohjoisista ristiretkistä.

Itse asiassa kirja ei ole ihan uusi, vaan sen ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 2009. Nyt se on jo saatavana netissäkin.

Joka tapauksessa kirja herättää huomiota uudella näkökulmallaan, joka ilmenee jo sen nimestä. Kun vanha Igor P.Šaskolski 1970-luvulla vielä kirjoitti ”Vanhan Venäjän taistelusta ristiretkeläisaggressiota vastaan”, on Hrustaljovin näkökulma erilainen sikäli, ettei hän jo heti aluksi luokittele toista osapuolta aggressoriksi ja toista taas puolustajaksi.

Kyllä kaikki osapuolet, jotka tulivat Baltiaa ja Nevan seutuja jakamaan, olivat yhtä lailla aggressiivisia muita kohtaan. Konstellaatiotkin vaihtelivat joskus melko vapaamielisesti, kun liittolaisiksi kelpasivat itse kullekin milloin jumalattomat tataarit ja milloin skismaattiset venäläiset tai katoliset.

Niin sanoakseni alkuperäiskansat, kuten hämäläiset (jäämit/jem), karjalaiset ja virolaiset sekä vatjalaiset ja inkerikot olivat se varsinainen saalis, jota asuma-alueineen tavoiteltiin.

Hrustaljov korostaakin uuden näkökulman tärkeyttä. Toki vanhan polven tutkijat, kuten esimerkiksi juuri Šaskolski, tekivät paljon kunnon työtä ja toivat esille uutta tietoa menneisyydestä. Se Stalinin aikainen sukupolvi, joka kasvoi Suuren isänmaallisen sodan ja 30-luvun historiallisten filmien hengessä, toi kuitenkin narratiiveihin varsin vahvasti oman näkökulmansa, joka ei kuulu nykyaikaan.

Tässä toki kannattaa muistaa, että kirja on kirjoitettu 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja ehkä juuri siksi tuntuukin niin virkistävästi vanhasta paatoksesta poikkeavalta.

Hrustaljov toteaa, että sellaiset suurtapahtumiksi nostetut asiat kuin ”jäätaistelu” (ledovoje poboištše 1242) tai Nevan taistelu 1240 eivät aikanaan olleet suuria tapahtumia eikä niitä sellaisina pidetty. Edellistä ei edes mainita ulkomaisissa lähteissä ja saksalaisia ritareitakin siinä kaatui vain kaksikymmentä.

Näiden sijasta tekijä nostaa esille muun muassa Saulen (1236), Karusen (1270) ja Rakveren (1268) taistelut, joilla oli selvästi epookkia luova merkitys. Kaiken kaikkiaan kirjoittaja onkin erityisen kiinnostunut järjestämään uudelleen sen taistelun aikakaudet, jota 1100-1200-luvuilla käytiin siitä strategisesti tärkeästä alueesta, johon Suomikin kuului.

Suomelle kirjassa on omistettu pari lukua, joista toinen on omistettu Jaroslav Vsevolodovitšin Suomen-retkelle 1226-1227 ja toinen Aleksanteri Nevskin Suomen-retkelle vuosina 1256-1257.

Nämä molemmathan ovat meillä jääneet vaille erityisempää huomiota ja muutkin, melko lukuisat venäläisten retket Suomeen ja suomalaisten retket Venäjälle tai Karjalaan on yleensä korkeintaan mainittu ohimennen.

Hrustaljov esittää hämäläisten vuonna 1228 Venäjälle tekemän kostoretken suurisuuntaisena tapahtumana, johon otti osaa 2000 miestä -ajan oloissa varsin mahtava armeija. Heille kävi kuitenkin huonosti nykyisen Pietarin alueella, kun inkerikot ja karjalaiset tukkivat heidän paluureittinsä.

Taistelut läntisiä naapureita vastaan tiivistivät voimaryhmittymiä ja sekä Novgorod että ruotsalaiset pyrkivät ajan mittaan vakiinnuttamaan valtansa.

Tässä suhteessa ruotsalaiset olivat etevämpiä ja ymmärsivät jo varhain ottaa käyttöön käännytystyön ja linnojen rakentamisen valtansa ylläpitämiseksi. Venäläiset tyytyivät pitkään vain kantamaan pakkoveroa (dan) vaikutuspiirissään.

Vasta Aleksanteri Nevski otti Suomeen mennessään vuonna 1256 mukaansa Kiovan metropoliitan Kirillin, ilmeisessä käännytystarkoituksessa.

Muuten Aleksanteri oli kova ja julma hallitsija, joka hävitti hämäläistenkin maata perusteellisesti. Juuri samaan aikaan myös Rooman paavi kutsui puolalaisia ruhtinaita ja piispoja taisteluun ”pakanoita ja skismaatikkoja” eli siis venäläisiä vastaan, asettaen heidät samalle viivalle muiden ristin vihollisten kanssa.

Periaatteessahan uskonluopiot olivatkin pakanoita pahempia. Jälkimmäisiä saatettiin käännyttää ja tehdä heistä hyviä kristittyjä, mutta edelliset olivat menetettyjä.

Hrustaljovin näkökulmassa merkittävimmät uutuudet koskevat asioiden suhteuttamista. Aleksanteri Nevski on hänen mielestään perinteisesti nostettu suhteettoman tärkeäksi hahmoksi samalla kuin todella merkittävät asiat ovat jääneet vähäiselle tai olemattomalle huomiolle.

Myös aikakauden (1200-luvun) periodisointi on suoritettu uudelleen. Ensimmäistä vaihetta, joka ulottuu 1000-luvulta noin vuoteen 1200 (1198), tekijä nimittää ”muinaiseksi” tai ”venäläiseksi”. Venäjä (Rus) oli siihen aikaan itäisen Baltian ja Suomen yliherra (sjuzeren). Vuodesta 1200 (1098) vuoteen 1269/1270 taas ulottuu sodan aika, jolloin valtakeskukset ja rakenteet olivat muutoksen tilassa ja valtarajat lopulta vakiintuivat.

Kolmannen periodin aikana vuodesta 1270 1400-luvun lopulle voidaan todeta yrityksiä muuttaa valtarajoja, mutta kyseessä ei enää ole kolonisatorinen ekspansio kristinuskon levittämisen merkeissä, vaan valtioiden väliset konfliktit.

Käsittelemänsä aikakauden Hrustaljov jakaa vielä useisiin alaperiodeihin, polotskilaiseen (1200-1209), novgorodilaiseen (1209-1242) ja suuriruhtinaalliseen (1242-1270.

Uutta kirjassa on, kuten tekijä korostaa, paitsi se, että kaikki osapuolet asetetaan samalle viivalle eikä nosteta kohtuuttomaan arvoon enempää saksalaista ja ruotsalaista ekspansiota kuin venäläisten ”puolustuksellista” roolia, myös eräiden tärkeiden tapahtumien nostaminen esille.

Sellainen oli muun muassa Rakveren taistelu vuonna 1268, jonka tuottamat tappiot merkitsivät Novgorodin sosiaalisen eliitin vaihtumista. Se taas vaikutti sen valtiolliseen järjestelmään.

Tutustuin kirjaan kiinnostuksella. Jokaisessa maassa, missä historian tutkimus on elävää ja vapaata, syntyy uusia näkemyksiä sen menneisyydestä. Vanha vitsi siitä, ettei Venäjän menneisyyttä voi ennustaa, ei ole erityisen osuva. Itse asiassa se oli neuvostokaudella tietyn murrosvaiheen jälkeen lyöty lukkoon poliitikkojen toimesta ja pysyi sen jälkeen pakkopaidassaan.

Kuten tiedämme, myös tällä hetkellä Venäjän historiankirjoitus on murrosvaiheessa. Erityistä huomiota ovat ulkomaille herättäneet muutamat, osittain suorastaan absurdit suuntaukset kuten akateemikko Fomenkon laseeraama ”uusi kronologia”.

Myöskään yli-innokkaista isänmaallisesti höyrähtäneistä tutkijoista ei ole ollut puutetta. Niinpä tuntuukin miellyttävältä aina silloin tällöin huomata, että kyllä siellä naapurissa ilmestyy myös ihan tasapainoista näkemystä edustavaa historiaa.

Hrustaljov on sitä mieltä, että tämä hänen kirjansa on vasta tien alku, myös keskiajan historia kaipaa laajemminkin perkausta tai olisiko harjausta. Tällaista asennetta voi vain kunnioittaa ja toivoa sille menestystä.

Timo Vihavainen ti 13.06. 10:33

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kanavointia

ke 20.09. 07:53

Arkipäivän ressentimentti

su 17.09. 21:50

Valitun kansan olemus

ti 12.09. 20:49

Hyvin järjestetty poliisivaltio

ma 11.09. 18:55

Pala Amerikkaa

su 10.09. 15:09

Vapaus, mi meitä viet!

ke 06.09. 08:48

Suin päin tulevaisuuteen

ti 05.09. 08:48

Stolypinistä Leniniin

to 31.08. 11:37

Uhka mereltä?

ti 29.08. 14:15

Kiihottuminen ja kiihottaminen

ke 23.08. 21:04

blogit

Vieraskynä

Turku ja Suomi. Lintukoto joka romahti.

to 21.09.2017 19:57

Juha Ahvio

Ylen mielenkiintoinen Me kannatamme Trumpia! -radiokeskustelu

pe 08.09.2017 13:47

Professorin Ajatuksia

Bussikuskit jälleen lakossa

to 21.09.2017 10:48

Jukka Hankamäki

Persut, siniset ja sinivuokot

ke 20.09.2017 07:50

Petteri Hiienkoski

Suomea integroidaan Euroopan yhteiseen puolustukseen millä mandaatilla?

to 21.09.2017 10:51

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

ti 19.09.2017 00:54

Piia Kattelus

Hallituksen vastuu laittomassa maahantulossa

ke 13.09.2017 11:50

Henry Laasanen

Demarit tukkanuottasilla: feministit vs. sovinistit

la 02.09.2017 10:37

Arto Luukkanen

Se syksy kun Suomi muuttui...

su 17.09.2017 10:19

Mika Niikko

YK - Yllä kritiikin

ke 13.09.2017 15:58

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

50 000 tulotonta ruokakuntaa - keitä he ovat? - tietämiseen ei muuten tarvita rakettitiedettä

ma 11.09.2017 19:06

Heikki Porkka

Oldies but goldies 12, Otanmäen tappo, Orpo vaikeni, Huhtasaari, Eerola ja Meri reagoivat

to 21.09.2017 23:27

Olli Pusa

Kuka on suvakki?

ma 18.09.2017 04:24

Alan Salehzadeh

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09.2017 18:52

Janne Suuronen

Ylikomisario Taponen on aivan oikeassa

ti 12.09.2017 13:39

Reijo Tossavainen

Matkailuautolla Malagaan, 19. päivä: Toscanan Siena on hieno kaupunki

to 21.09.2017 07:31

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Kanavointia

ke 20.09.2017 07:53

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02