IS: Sdp heräsi painajaiseen - haussa hyvä häviäjä noloon tilanteeseen

"Sdp on liemessä presidentinvaalien kanssa. Tilanne on painajaismainen, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala."

Kotimaa ma 05.06.2017 22:28
Artikkeli IltaSanomissa 5.6.2017

Eero Heinäluoman (sd) maanantaiaamuinen kieltäytyminen keinona pelastaa Sdp nololta tilanteelta presidentinvaalien ehdokasasettelussa johti siihen, että nyt tilanne vasta nololta näyttääkin, kirjoittaa IltaSanomat.

"Se ei voisi kaameammalta näyttää. Puolue on hukassa, kerta kaikkiaan", politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala kiteyttää.

"Kaikki jotka muistavat Sdp:n mahtipäivät, eivät ikinä voineet kuvitella tilannetta, että kukaan ei suostu puolueen presidenttiehdokkaaksi."

Martti Ahtisaaren aikana Sdp:llä oli pääministerin ja ulkoministerin paikat sekä puolue johti vielä eduskunnan ulkoasianvaliokuntaa. Ja nyt puolueesta ei löydy edes yhtä ehdokasta!

Timo Haapala arvioi Jutta Urpilaisen mielummin näkevän puolueensa kärsivän kuin lähtevän sitä pelastamaan kaiken kokemansa jälkeen. 

Heinäluoma mietti asiaa, mutta hän myös tietää miten Sdp:ssä aina käy: Toverit pyytävät ehdokkaaksi, kukaan ei pane tikkua ristiin vaalikampanjassa ja rökäletappiosta vastuun kantaa vain ja ainoastaan ehdokas itse, koska oli huono, Haapala kirjoittaa.

"Heinäluoma pyöri eilen Hakaniemen torilla alavireisenä samaan aikaan, kun työväen pyhällä paikalla kerättiin nimiä presidentti Sauli Niinistön kampanjaan."

Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan Niinistö kannatus on 72 prosenttia – Heinäluoma olisi saanut vain kolmen prosentin kannatuksen.

Niinistön täysin ylivoimainen kannatus näyttää lannistaneen demareiden kaikki tunnetuimmat nimet. Lisäksi Lasse Lehtinen (sd) ilmoitti lähtevänsä Niinistön taakse ja entinen sttk:n merkittävä vaikuttaja Seppo Junttila (sd) suosittelee samaa koko puolueelle.

Rinne on kuitenkin jo luvannut, että oma ehdokas tulee, joten siitä ei voi enää perääntyä. "Saisiko niitä ehdokkaita työvoimatoimistosta?", Haapala pohtii lopuksi.

"Sdp voi hakea nyt ehdokastaan vaikka Hesarin työpaikkasivuilta: etsitään noloon tilanteeseen hyvää häviäjää, aikaisempi työkokemus suotavaa, mutta ei välttämätöntä…"

Jukka Rahkonen ma 05.06. 22:28

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot