Blogi: Timo Vihavainen, la 03.06.2017 18:39

Kansallisruoka

Kansallisruoka

 

Kansallisuuksien ruokailutottumukset poikkeavat toisistaan ja se on rikkautta se. Ennen, valistumattomina aikoina saatettiin tätäkin asiaa käyttää hyväksi leimattaessa koko porukka poikkeavaksi ainekseksi, joka rakasti kaiken maailman iljetyksiä. Ranskalaisia englantilaiset ovatkin nimittäneet sammakoiksi –frogs- ja saksalaiset taas ovat saaneet hapankaalista jotenkin ikävältä  ja vähintäänkin hölmöltä kuulostavan haukkumanimensä –kraut.

Itse muistan vielä, ehkäpä vääpeli Ryhmyn vaikutuksesta, myös oppineeni, että venäläisten herkku, hapankaali, oli jotenkin vastenmielistä eikä oikeastaan lainkaan ihmisruokaa. Saksalaisten hapankaalia ei kaiketi mitattu samalla mitalla, en tiedä. Asiasta ei taidettu edes lainkaan puhua, ehkäpä hienotunteisuussyistä..

Sitä paitsi hapankaalista on Ranskassakin, kaiketi elsassilaisesta vaikutuksesta johtuen, tullut hyvinkin yleinen ruokalaji. Muistan, että sitä ainakin pari vuosikymmentä sitten oli joka paikassa. Nyt se kukaties on harvinaistunut tai sitten vain kuvittelen. Mutta onko se kansallisruokaa?

Venäjällä kansallisruoka on ruisleipä, mutta se on aivan erilaista kuin meidän ruisleipämme, kuten jokainen tietää. Eihän se hullumpaa ole ja sitä paitsi siitä saa vallan mukaviazakuskoita oluen kyytipojaksi, kun paistaa palasia ja maustaa niitä valkosipulilla.

Lisäksi syntyy venäläisestä leivästä helposti ruokalaji nimeltä tyrjä (тюря), joka muistuttaa meidän leipäressuamme.

Myös leipäkalja eli kvassi tehdään leivästä ja sen kansallinen merkitys ilmenee jo käsitteestäkvasnoj patriotizm –kaljapatriotismi, joka kuvaa aidon ahtaasti nurkkakuntaista mentaliteettia, joka ihannoi kaikkea omaa.

Tästä muuten tuleekin mieleen, miten runoilija aikoinaan määritteli generalissimus Suvorovin venäläisyyden:

Был русак - Россию нашу

Всей душою он любил.

Был солдат - ел щи да кашу,

Русский квас и водку пил;

 

Vodka ja kvassi kuuluivat rsiis uokavalioon siinä kuin kaalisoppa ja puuro. No, sananparren mukaan sotilaan ruokaa ne nimenomaan olivatkin. Lorunhan lienee jokainen venäjän opiskelija kuullut: щи да каша –пища наша.  Siinäpä suorastaan venäläinen shibboleth, jonka lausumisesta tunnistaa, mistä kukin on.

Hyväksyttäneen siis ajatus, että ruisleipä on venäläisyyden tunnus siinä kuin hapankaali saksalaisen ja sammakko ranskalaisen. Itse kukin on omansa valinnut.

Joka tapauksessa voinemme lähteä siitä, että oikean, reilun ja normaalin ihmisen, isänmaan nuhteettoman pojan ja miksei tytönkin tunnistaa helposti siitä mitä hän syö: der Mensch ist was er isst.

Mikäli sanon, että suomalaisten kansallisruoka on suomalainen ruisleipä, joka oleellisesti poikkeaa niin venäläisestä kuin saksalaisesta ja puolalaisesta, osun tuskin kauas harhaan. On siinä kuitenkin tiettyjä ongelmia. Kuten tunnettua, koko Suomi ei ole tottunut samanlaiseen leipään, meillähän jakolinja menee suunnilleen Pähkinäsaaren rauhan rajaa pitkin.

Savosta katsoen jo läntinen kova leipä ja kaiken maailman setsuurit ovat jotakin muuta kuin kunnon ruokaa. Ruotsalaisten rusinapullat voikin jo jättää oikean ”leipä”-kategorian ulkopuolelle. Pelleilyksihän se menee siellä.

Totta onkin, että suomalainen ruisleipä on jotakin, jota ei muualta löydä. Vasta viime aikoina on ruotsalaisissakin kaupoissa joskus ollut jotakin sen kaltaista saatavana. Eipä siis ihme, että se, mitä kaikki ulkomailla asuvat suomalaiset pyytävät kotimaasta tuomaan, on ruisleipä.

Täytyy myöntää, että järkytykseni oli todella suuri, kun tässä päivänä muutamana huomasin, että maamme parasta ja suosituinta ruisleipää oli ruvettu väärentämään.

Tutut neliskanttiset irtopalat oli ruvettu tekemään jostakin makeutetusta taikinasta eikä niiden syöminen enää tuntunut mielekkäältä, jos ruisleipää mieli teki.

Vielä hullummin oli pyöreiden leipien kanssa. Näytti siltä, kuin jokin mielipuoli olisi alkanut nimitellä paketteja milloin milläkin typerällä uudella nimellä ja sotkenut taikinaan puolet siirappia. Olen oppinut aina kunnioittamaan Jumalan viljaa, mutta tunnustan, että tämä moska oli pakko heittää roskikseen. Se oli pakko ja se tuotti hetkellisen helpotuksen tunteen.

Jäljellä kaupan leipähyllyssä ei kuitenkaan sitten enää paljon ruisleipää ollut. Lähinnä vain kivikovat jälkiuunileivät olivat sen syötävissä, jolla oli vahvat hampaat. Muille oli tarjolla useita kymmeniä sortteja vehnäpullaa ja ohraleipää.

Kansamme sananparsiin ei suotta kuulu sanonta ”nyt otti ohraleipä”. Jos ihminen joutui syömään hevoselle tarkoitettua viljaa, oli kyseessä ilmeinen luojan rangaistus. Mikäli ohraleivän maku vielä turmellaan lopullisesti leikkelemällä se valmiiksi ja pakkaamalla muovipussiin, onkin valmiina sellainen ravinto, jota kostonhimoinen yhteiskunta aikoinaan ns. vesikopissa tarjoili suurille konnille.

On lähes uskomatonta, miten parin leipomon tai tukkuliikkeen monopoli on pystynyt raiskaamaan suomalaisen kansallisruoan.

Vain joistakin S-marketeista saa vielä Marskin arinaleipää, joka todella ansaitsee aidon ruisleivän nimen. Pakastettuna ja uudelleen paistettuna se on sitä herkkua, jota kansamme on oppinut kaipaamaan satojen vuosien aikana.

Uskon ja toivon, että ne hirvittävät väärennökset, joita kaiken maailman luovan luokan puoskarit ovat alkaneet myydä muka ruisleipänä, saavat ansaitsemansa vastaanoton. Toivottavasti sen jälkeen aletaan taas tuottaa sitä ruisleipää, joka kerran oli kuulemma Suomen suosituinta.

Eipä se leivän paistaminenkaan mitään rakettitiedettä ole. Aineksia saa vielä vapaasti ostaa ja jos tämä nykyinen tilanne jatkuu, niin käy kuin kieltolain aikana: kyllähän sen kotileipä heille vielä kostaa.

Mikähän lienee pakottanut pilaamaan senkin ja vieläpä juuri maamme juhlavuonna? Mutta mikäpä pakotti korvaamaan Helsingin vaakunan idioottimaisella värityskirjalogolla?

Missä on järki, missä maku ja missä edes normaali kohtuus? Mutta miten sanoikaan jo Francois Villon…?

Timo Vihavainen la 03.06. 18:39

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07. 12:51

Kiivailijan kronikka

ke 12.07. 09:44

Aikansa sankari

ma 10.07. 18:37

SM-kisat

su 09.07. 16:11

Kommunikatiivinen toiminta

pe 07.07. 20:56

Hallitse Britannia!

ma 03.07. 11:14

Oskarin seikkailuja

su 02.07. 13:09

Tolvanat ja nykyaika

ke 28.06. 23:45

Herra Kekosen suhteet Moskovaan

ti 27.06. 22:09

Pyhä yksinkertaisuus

ti 27.06. 00:16

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Bill Gatesistakin tullut "elämäm koululainen"?

to 06.07.2017 14:23

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Jos haluat tietää huumorista ja seksuaalisesta vallasta, älä kysy paksulta feministiltä

to 20.07.2017 07:43

Arto Luukkanen

Epäilen Pekka Haavistoa vihapuheesta

pe 14.07.2017 12:49

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Konsensus maahanmuuttopolitiikkaan nyt - Totuusmedia pelaa vaarallista peliä suomalaisen yhteiskunnan kustannuksella

to 20.07.2017 15:46

Heikki Porkka

Kyldyyriä, kyldyyriä kouluajoilta

ti 18.07.2017 10:46

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Venezuela, media (Yle) ja nälänhätä

su 16.07.2017 14:55

Reijo Tossavainen

Pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan. Loikkarit mahtuvat virhemarginaaliin.

to 20.07.2017 07:52

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07.2017 12:51

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45