Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 02.06.2017 08:31

Turkistalous vakavan paikan edessä

Eilisen uutisen mukaan Evira löysi viime vuoden eläintilojen tarkastuksissa runsaasti epäkohtia. Eniten niitä löytyi turkistarhoilta, joista peräti 66 prosenttia toimi puutteellisesti. 

Eviran asiantuntijan mukaan "asialle pitäisi tehdä jotakin. Pallo on elinkeinolla ja eläimiä pitävillä henkilöillä".

Eviran löydös on hämmästyttävä ottaen huomioon sen negatiivisen julkisuuden, joka on kohdistunut Suomen turkisalaan jo vuosien ajan. Onkin syytä kysyä, että haluavatko turkistarhaajat ihan oikeasti elinkeinonsa tulevan Suomessa kielletyksi?

Jos näin käy - ja varmasti käy, mikäli suurin osa tarhaajista viis veisaa lainsäädännöstä - se olisi harmillista. Onhan turkistalous metsätalouden lisäksi ainoa maaseudun perinteinen elinkeino, joka kannattaa ilman veronmaksajien rahallista tukea

Turkistarhauksen katoamisen seurauksena maaseudun elinvoimaisuus vähenisi ja samalla Suomen vientiin syntyisi Venäjäboikotoinnin aikana kymmenien miljoonien ja normaaliaikoina satojen miljoonien eurojen aukko. Niiden paikkaaminen ei ainakaan lyhyellä aikavälillä olisi mahdollista.

Siitä syystä on syytä toivoa, että turkisala ryhdistäytyisi ja ryhtyisi itse valvomaan omaa toimintaansa. Ehkäpä turkisten välittäjäfirmat voisivat luoda oman laadunvalvontajärjestelmän, jonka moitteeton noudattaminen olisi edellytys kunkin tarhaajan turkisten pääsylle vakiintuneille markkinoille? 

Tämä olisi perusteltua elinkeinon tulevaisuuden varmistamisen takia. Samalla myös turkiseläinten hyvinvointi kohenisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia
Jaana Pelkonen ei tunne empatiaa eikä huolta
Turkistarhaus on kiellettävä!

Professorin Ajatuksia pe 02.06. 08:31

Kommentit: 2

Juha. pe 02.06.2017 12:54 0

Johtuneeko yleisestä "arvojen" höltymisestä ja äärimmäisyyteen viedystä kapitalismista ja voittojen maksimoimisesta, jota Suomen hallituskin "viljelee" yksinomaisesti tärkeimpänä asianaan, jota ei ole edes hallitusohjelmaan kirjattu. Toisaalta turkisalan kaltaisella alalla ei kaiken jäjen mukaan ole mitään mieltä hoitaa turkiseläimiä huonosti, sillä silloin karva ei "kiillä" ja laatutekijät putoavat kuin lehmän häntä ja yksikköhinta saatavista turkiksista laskee ja maine menee ostajien silmissä, jotka ovat hyvin laatutietoisia. Venäjän boikotti, jota Suomi innokkaasti tukee Keski-Euroopan maiden itse siitä luistaessa on tyhmyyden huipentumana uutena sulkana tsuhnien hatussa. Yksinomaan tuo mielettömyys on varmasti merkittävänä osasyynä siihen, että homma laitetaan lössiksi, sillä Suomen hallituksen omaan jalkaan ampumisen politiikka saa kenet hyvänsä pahalle tuulelle ja ajettelemaan ahvenia, jonka leipäpuu on hakattu nurin vähämielisten mallioppilaiden takia. On helppo syyttää niitä, jotka eivät voi nykyiselle tilanteelle mitään vaan ovat yksinomaan kärsijöinä muitten tyhmyyden vuoksi, samalla kuin itse syylliset paistattelevat päivää Brysselin kirkolla poskisuutelemassa ja ahmien simpukoita sekä särpien laatu viinejä. Joita kaiketi Ranska vie Venäjälle täydellä antaumuksella. Rahalla ei ole isänmaata.

Artturi Noitalahti pe 02.06.2017 19:52 0

Nyt täytyy tietysti pitää mielessä, että hyvin suuri osa näistä puutteista on sellaisia, että niillä ei ole mitään tekemistä eläinten hyvinvoinnin kanssa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas

pe 20.07. 20:19

Mitä sikarutto opettaa?

ke 18.07. 18:40

Miksi ilmastopaneeli vaati kasvihuonepäästöjen sadan prosentin vähennystä?

ti 17.07. 21:00

Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus

ma 16.07. 08:14

Haiti on köyhä ja siksi jää

su 15.07. 11:59

Toimiiko Helsinki-Vantaalla kartelli?

pe 13.07. 23:42

Ilmastonmuutoksen torjunnasta

ke 11.07. 20:56

Kirsi Liimatainen uskoo edelleen sosialistiseen utopiaan

ma 09.07. 23:11

Romanialainen asenne ja epädemokraattinen sanasotku

su 08.07. 22:30

Ressukkaterroristin surkea elämä

la 07.07. 14:25

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas

pe 20.07.2018 20:19

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Ay-porhot ja SDP - ruunan kummit?

pe 20.07.2018 20:22

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kaksi miljoonaa tuli täyteen

la 21.07.2018 19:43

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52