Blogi: Timo Vihavainen, to 01.06.2017 21:06

Isänmaa ja Stalin-isä

Isänmaan puolesta, Stalinia vastaan

 

Carl-Fredrik Geust, Vlasovin armeija. Stalinin sotilaat Suomen palveluksessa. Docendo 2017, 256 s.

Jokainen Vankileirien saariston lukenut muistaa Solženitsynin kertomuksen Vlasovin armeijasta. Patriootit, jotka halusivat taistella Stalinia vastaan, petettiin sekä Saksan että liittoutuneiden taholta. Venäjää vastaan tämä armeija ei taistellut koskaan, itse asiassa sen ainoa suurempi sotatoimi oli sodan lopussa taistelu saksalaisia vastaan Tšekissä.

Silti Vlasovin armeija ja laajemminkin puna-armeijasta irtisanoutuneet ja Saksaa tavalla tai toisella palvelleet oli arka paikka Neuvostoliitolle. Virallisessa historiassa kerrottiin häpeilemättä, ettei puna-armeijassa koskaan ilmennyt vastustajan puolelle siirtymistä.

 Itse asiassa tämä ilmiö sai siellä ennätysmäiset mittasuhteet. Saksan saamista noin viidestä miljoonasta neuvostoliittolaisesta sotavangista lähes miljoona palveli tavalla tai toisella Saksan sotavoimissa. Upseereita tähän joukkoon kuului tuhansia ja kenraaleitakin vähintään viisitoista.

Neuvostoliiton kannalta tämä oli arkaluontoinen salaisuus, jota ei haluttu tunnustaa, mutta sille on luonnollinen selityksensä.

Solženitsyn kertoo, miten aikoinaan oli tapana kysyä ihmiseltä: ”oletko neuvostoihminen”, mikäli haluttiin hänen tekevän jotakin moraalitonta.

Solženitsyn ei missään tapauksessa halunnut olla neuvostoihminen (sovetski tšelovek) vaan sen sijaan venäläinen ihminen, mikä hänelle symbolisoi inhimillisyyttä luonnottoman ja moraalittoman totalitarismin vastakohtana.

Toki myös Aleksandr Isajevitš palveli, armeijassa, erityisesti puna-armeijassa. Eipä sellaista kohtaloa Euroopassa monikaan voinut itse valita. Hänen korviinsa joka tapauksessa sotahuuto ”isänmaan puolesta, Stalinin puolesta” kaikui valheellisena.

Mutta mitä yksilö voi tehdä? Oliko liittyminen Stalinin vastustajiin Saksan riveissä tai rinnalla kuitenkin petos Venäjää kohtaan? Entä oliko se oikein ja kohtuullista, mikäli henkilö oli vaikkapa ukrainalainen, jolla oli tuoreessa muistissa vuodet 1932-1933 ja kaamea miljoonien ukrainalaisten nälkään tappaminen?

Nämä kysymykset olivat monille todella vaikeita ja niitä esitettiin myös henkilöille, jotka värväsivät Suomessakin sotavankeja ROA:n eli Venäjän vapautusarmeijan jäseniksi.

Värvärit olivat etupäässä ROVS:in eli Venäjän yleissotilaallisen liiton edustajia, jotka asuivat Suomessa ja joilla oli yhteydet Brysselissä sijaitsevaan päämajaansa. Se kuului Neuvostoliiton eniten vihaamiin ja ehkä pelkäämiinkin organisaatioihin. Sen tsaarinaikainen sanoma ei ehkä tehonnut useimpiin neuvostoihmisiin rauhan aikana, mutta poikkeusajat olivat asia erikseen ja Neuvostoliiton johto tiesi, ettei sitä rakastettu ollenkaan siinä määrin kuin sen oma propaganda väitti.

Leningradia pelastamaan lähteneen iskuarmeijan komentaja Vlasov, joka oli edellisenä talvena pelastanut Moskovan, joutui heinäkuussa 1942 sotavangiksi ja hän armeijansa lyötiin. Hänen uransa siis romahti neuvostovallan palveluksessa. Sen jälkeen hänestä tuli Stalinin vastaisen kansallisen Venäläisen vapautusarmeijan (ROA) komentaja. Käytännössä tuota armeijaa ei käytetty mihinkään.

Kuten tunnettua, Hitlerin mieletön hybris esti häntä käyttämästä hyväksi niitä voimia, jotka olisivat hyvinkin voineet johtaa Neuvostoliiton hajoamiseen. Tämä olisi kaiketi samalla merkinnyt myös Venäjän ja Euroopan murhenäytelmää, joka olisi ollut vieläkin suurempi kuin se, mikä toteutui. Ken tietää.

Itse asiassa myös Suomi oli aikeissa käyttää hyväkseen toisinajattelevaa venäläistä emigraatiota. Jo talvisodan aikana Stalinin sihteerinä 1920-luvun alussa toiminut Boris Bažanov teki aloitteen varjohallituksen perustamisesta Neuvostoliittoon. Tähän olisi liittynyt myös oma sotavoima, jota ehdittiin jo sotavangeista kootakin, mutta sota loppui kesken kaiken.

Asia on sinänsä tunnettu, mutta Geust lisää siihen runsaasti ainesta ja kytkee myös myöhemmän, jatkosodan aikaisen ROA:n toiminnan Suomessa samaan ROVS-kontekstiin. Kaiken kaikkiaan, Suomen venäläisten ja emigranttien neuvostovastainen, mutta yleensä venäläispatrioottinen toiminta saa teoksessa tarpeelliset raaminsa.

Venäläisten emigranttien, kuten myös sotavankien asema ei ollut helppo. Mannerheimin saamista kirjeistä löytyy vetoomuksia siitä, ettei sen ja sen kansallisuudeltaan venäläisen tarvitsisi taistella maanmiehiään vastaan. Asia on ymmärrettävä.

Kuitenkin moni Suomen venäläinen katsoi velvollisuudekseen taistella bolševismia vastaan, mikä on yhtä ymmärrettävää. Huomattakoon, ettei Suomessa venäläisiä sodan aikana internoitu en masse, kuten tehtiin japanilaisille Amerikassa. Siihen ei ollut tarvetta.

Sodan jälkeen jouduttiin suuri osa yhteistoimintamiehiä sitten palauttamaan. Itse asiassa he näyttävät olleen korkeimmalla priorisoinnin tasolla Neuvostoliiton vaatimuksissa.

Tämä oli todellinen tragedia ja tietenkin pitkälti myös luovuttavan osapuolen häpeä. Jotkut pääsivät/päästettiin karkuun, mutta kaiken kaikkiaan Suomi täytti lojaalisti sen, mitä siltä vaadittiin, niin väärin kuin se olikin. Valtioetu on sekin hirmuinen asia, resoneerasi kerran Paasikivi.

Vlasovin armeijasta kirjoitettiin rehabilitoivaan sävyyn jo 1980-luvulla eikä siihen kirjoittautuminen ole jäänyt vaille ymmärtämystä monilta antistalinisteilta sen jälkeenkään.

Hiljattain on myös ilmestynyt järkälemäinen julkaisu Vlasovin oikeudenkäynnistä. Sitä oli Pietarin kirjakaupoissa ainakin vielä hiljattain saatavissa.

Ilmasodan eksperttinä tunnetun Geustin kirja on tervetullut lisä sen vähän tunnetun problematiikan tutkimukseen, joka koskee sitä asemaa ja roolia, jossa monet Suomessa toimivat venäläiset sodan aikana olivat.

Kuten tekijä toteaa, myös lähes kaikki ns. Leinon vangit kuuluivat siihen joukkoon, joka oli tavalla tai toisella työskennellyt ROVS:in hyväksi. avoimeksi jää kuitenkin, miksi juuri tiettyjä henkilöitä valittiin ja toisia taas ei.

Jonkinasteinen selitys tähän lienee, etteivät ns. erikoispalvelut kaikkea tiedä. Ymmärrän kyllä, ettei tämäkään monessa tapauksessa asiaa selitä, mutta sellaistahan se vakoilumaailma on. Otapa siitä selvää.

Timo Vihavainen to 01.06. 21:06

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44