Ruotsin poliisi: uusien marokkolais- siirtolaisten sormenjälkien mukaan 84 prosenttia väärentänyt henkilöllisyyden

"Sormenjälkisysteemin ansiosta olemme ensimmäistä kertaa voineet tarkistaa turvapaikanhakijoiden väittämät henkilöllisyydet ja iät". Vain kaksi oikeasti alaikäistä.

Ulkomaat su 28.05.2017 19:18

Väärennetyt henkilöllisyydet ovat suuri ongelma marokkolaisilla turvapaikanhakijoilla Ruotsissa, kertoo Svenska Dagbladet.

Rajapoliisin mukaan sormenjälkitarkastusten perusteella 77 marokkolaisesta henkilöstä 65 oli ilmoittanut vääriä tietoja eli erilaisen identiteetin hakiessaan turvapaikkaa Ruotsista.

Ongelma vääristä henkilöllisyyksistä nousi jälleen asialistalle Tukholman huhtikuisen terrori-iskun jälkeen. Iskun tekijä, Rakhmat Akilov oli käyttänyt Ruotsissa useita identiteettejä. Kaiken lisäksi Akilovin henkilöllisyyttä olivat käyttäneet muutkin henkilöt, mikä vaikeutti poliisin tutkimuksia.

Kun Akilov pidätettiin, poliisi oli vakuuttunut saaneensa kiinni kuorma-auton ohjaamossa istuneen henkilön. Sen sijaan aluksi oli epäselvää, oliko kysymys "oikeasta" Rakhmat Akilovista.

Uzbekistanista kotoisin oleva Akilov oli saanut hylkäävän turvapaikkapäätöksen ennen tekonsa suorittamista. Turvapaikkaprosessin aikana hän oli käyttänyt useita eri nimiä.

Ruotsin rajapoliisi on voinut nyt ensimmäistä kertaa verrata karkotettavien turvapaikanhakijoiden sormenjälkien avulla henkilöllisyyttä niihin sormenjälkiin, joita henkilöllä on kotimaansa rekisterissä. Ruotsin poliisilla on pääsy Marokon sormenjälkitietoihin.

Ruotsin poliisin on kuitenkin ollut vaikea toteuttaa karkotuksia, koska Marokko ei ole halunnut ottaa vastaan kansalaisiaan.

Asia koskee pääasiassa Marokosta ilman huoltajaa tulleita nuoria. He eivät ole monissa tapauksissa saaneet tukea, vaan eläneet kadulla. Heitä on ollut vaikea tunnistaa.

Lisäksi rajapoliisin johtajan Patrik Engströmin mukaan niistä viidestäkymmenestä, jotka olivat ilmoittaneet turvapaikkahakemuksessa olevansa alaikäisiä, oli todellisuudessa vain kaksi alaikäistä.

"Se on tosin pieni otos ja vain tietystä kansallisuudesta, mutta rajauksesta huolimatta olemme nyt ensimmäisen kerran voineet tarkistaa väitetyt identiteetit ja iät sormenjälkisysteemin ansiosta", Patrik Engström vakuuttaa.

Kun turvapaikanhakija on ilmoittanut väärät henkilötiedot, se useimmiten tarkoittaa sitä, että henkilö ei ole kyennyt osoittamaan mitään asiakirjoja. Hän on käyttänyt väärää ja paikkaansapitämätöntä nimeä tai syntymäaikaa. Joskus se voi liittyä myös väärennettyihin asiakirjoihin tai todistuksiin, joita on käytetty.

Ihmisten osuus, joiden "tiedot" täsmäävät ja jotka "hyväksytään" takaisin kotimaihinsa, onneksi kasvaa.

"Se on menestys ja yhteistyö on parantunut selvästi viime kuukausina. Se on erittäin hyvä. Tunnistamiset etenevät nopeammin ja he vastaanottavat enemmän", sanoo Engström.

Mitä sitten tapahtuu ihmisille, joita Marokko ei ota vastaan, kysyy Svenska Dagbladet.

"Jos Marokon suunnasta ilmoitetaan, että sormenjälkien perusteella henkilö ei ole marokkolainen, meidän täytyy tehdä uusi kansalaisuustutkimus, joka voi olla pitkä ja monimutkainen."

Patrik Engström mainitsee esimerkin miehestä, joka vuonna 2007 tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen ja useiden raiskausyritysten jälkeen elinkautiseen ja karkotettavaksi. Kahdeksan vuoden kuluttua hän istui edelleen rangaistustaan Ruotsissa eikä Marokko ottanut häntä takaisin maahansa. Myöhemmin kävi ilmi, että mies olikin algerialainen, ei marokkolainen.

Väärät henkilöllisyydet aiheuttavat useita ongelmia.

"Voi olla niin, että käytetään jonkun toisen henkilöllisyyttä ja sitten tehdään jokin rikos kyseisen henkilön nimellä. Saattaa myös olla, että henkilö ilmoittaa olevansa alaikäinen saadakseen asua asunnossa, joka on tarkoitettu lapsille. Se vasta viekin arvokkaita resursseja, joiden pitäisi kohdistua todellisille alaikäisille."

10. toukokuuta rajapoliisi lähetti uuden luettelon Marokkoon, jossa on 134 selvitettävää henkilöllisyystapausta. Vastauksia odotellaan.

Vuonna 2016 raportoitiin yhteensä 63 628 passia kadonneeksi tai varastetuksi Ruotsissa.

Ruotsilla on mairittelevan kunniakas toinen sija EU:n luettelossa maana, jossa on yleisintä passipetoshuijaukset. Viime aikoihin asti Ruotsissa ei ole ollut mitenkään kummallista ja harvinaista, että yksi ja sama henkilö voi valita jopa 10-15 uutta passia vuoden aikana.

Tytti Salenius su 28.05. 19:18

Kommentit: 2

Juha. ma 29.05.2017 17:42 1

Marokko on turvallinen maa, josta ei pidä laskea yhtään sielua (demonia) Läntiseen Eurooppaan. Se, että heitä otetaan Ruotsiin "mielikki saduilla" on oma lukunsa, jota ei edes pitäisi "aikuisten lehdessä" mainita. Ruotsiin pääsisi vaikka jaavalainen Oranki raketti-insinöörinä, kunhan tuolla otuksella olisi vain WC-rulla muassaan edes pari "kiekkaa" jäljellä. Matkahan on pitkä monine aikavyöhykkeineen. Edes tälläisen tyhmän suomalaisen parhaat päivänsä nähneen rotu-vanhanaikaisen miehen mielikuvituksen lento ei riitä tuottamaan sellaista tarinaa, joka helähtää sukkana läpi tuossa päänsä puuteroivien miesten valtakunnassa, josta ei enää tiedä onko se lintu vai kala. Lähinnä Svea Mamma on kuin pikkutunneilla kaulinta toiseen käteensä paukutteleva emäntä, joka odottaa armasta siippaansa yöretkiltään kotiin eteisessä. Sitten sankar jylhän kuusiston mitaten koko pitkien katujen "tilavuuden" säntillisesti" kertoo tositarinan huikeasta illasta ja kaikesta mitä tapahtui tuolla perin tarpeellisessa reissulla. Svea Mamma uskoo oitis ja ottaa tuon joskus niin viriilin könsikkään makkariin petiin, joka lämpiää emännän rasvakerrosten ansiosta äkkiä kuin maitovelli hellalla.

Antero ma 29.05.2017 21:13 0

Mutta eihän Suomessa tapahdu tällaista, eihän? Ruotsin virheistä ollaan opittu,eiks jeh?



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

Klo 09:11.

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

Klo 07:42.

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

Klo 07:37.

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

Klo 07:34.

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

Klo 03:21.

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11. 16:27

videot