Palestiinalaiset valmistelevat taas perinteistä "raivon päiväänsä"

Palestiinalaisten poliittisten ja terroristiryhmien koalition julkilausumassa vaadittiin protestoimaan Trumpin vierailua Palestiinassa. Palestiinalaisia ärsyttää Yhdysvaltojen lämpimät Israel-suhteet

Ulkomaat ti 23.05.2017 08:13

Mahmoud Abbas ja hänen palestiinalaishallintonsa (PA) valmistautuu toivottamaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tervetulleeksi Betlehemiin ja pyrkii luomaan vaikutelman, että heidän tunteensa ovat yhteneväisiä. Monetkaan palestiinalaiset eivät kuitenkaan ole innostuneet Trumpin Palestiinan vierailusta ja vierailun isännät tekevät kaikkensa välttääkseen monia epämiellyttäviä totuuksia.

Näin arvioi etukäteen Trumpin Palestiinan vierailua Gatestone Institute.

On Abbasin ja PA:n etujen mukaista piilottaa totuus, koska se sotii heidän toistuvia väitteitään vastaan palestiinalaisten olemisesta valmiita rauhaan ja jopa lapsien kasvattamisesta "rauhan kulttuuriin".

Palestiinalaishallinnon presidentti ja hänen avustajansa yrittävät parhaansa mukaan peitellä monien palestiinalaisten olevan radikalisoituneen siihen pisteeseen, että he mieluummin tähtäisivät aseella tai veitsellä israelilaisia, ​​kuin pyrkisivät rauhaan heidän kanssaan.

Vahvimmat ja kovaäänisimmät protestit Trumpin vierailua vastaan ovat tähän mennessä tulleet palestiinalaisten pääkaupungista Ramallahista, jossa juuri Abbas ja pää PA -johto elävät ja työskentelevät.

Länsimaiset toimittajat ovat säännöllisesti kuvanneet Ramallahia maltillisuuden ja käytännöllisyyden tukikohtana, huomauttaa Gatestone Institute.

Kansalliset ja islamilaiset voimat Ramallahissa ja El-Birehissä, eräänlainen erilaisten palestiinalaisten poliittisten ja terroristiryhmien koalitio julkaisi aiemmin tällä viikolla lausunnon, jossa vaadittiin "kansallista raivon päivää" Länsirannalle protestoimaan tulevaa presidentin vierailua.

Palestiinalaisittain "raivon päivä" -julkilausuma on selvä ja suora kutsu tehostettuun väkivaltaan ja terrorismiin pääasiassa juutalaisia vastaan ja palestiinalaisten pakottamista ​​kaduille "niittämään" juutalaisia.

Termi otettiin virallisesti käyttöön ensimmäisen kansannousun aikana, joka puhkesi vuoden 1987 lopulla ja koostui kivi- ja bensiinipommi-iskuista Israelin puolustusvoimien sotilaita ja Länsirannalla ja Gazan alueella asuvia juutalaisia vastaan.

Vuonna 2000 alkaneen toisen kansannousun aikana aivan samalla tavalla "raivon päivään" liitettiin itsemurhaiskut, drive-by ampumiset ja Länsirannalla ja Gazassa sekä Israelissa asuvia juutalaisia vastaan tehdyt rikokset ja terroriteot.

Viime vuosina Abbasin Fatah -ryhmittymä ja muut ryhmät, kuten Hamas, islamilainen jihad ja marxilainen Palestiinan vapautuksen kansanrintama (PFLP) ovat kehottaneet eri yhteyksissä palestiinalaisia julistamaan raivoisaa päivää Israelille.

Yleisesti ottaen tällaiset vaatimukset ovat vastatoimia juutalaisten käynneille Temppelivuorella. Vierailuja on järjestetty Itä-Jerusalemin vapautumisesta Jordanian miehityksestä vuodesta 1967 lähtien. Vierailut kuitenkin väliaikaisesti keskeytettiin turvallisuussyistä toisen intifadan ensimmäisinä vuosina kävijöiden turvallisuuden vuoksi.

On syytä huomata, että ei-muslimien sallitaan tekevän tutustumismatkoja Temppelivuorelle ja se on ollut mahdollista viimeisten viiden vuosikymmenen ajan. Palestiinalaiset nimittäin vastustavat nimenomaan juutalaisten vierailua paikassa. Valheellinen tekosyy on se, että juutalaiset juonittelisivat temppelin jälleenrakentamista islamilaisten pyhien paikkojen tuhoamisen jälkeen.

Mikä todella motivoi ja ohjaa tällaista palestiinalaista Trump- ja Yhdysvaltavihaa?

Lausunnossa varoitettiin myös Yhdysvaltojen painostavan Abbasia ja PA:n johtoa palaamaan neuvottelupöytään Israelin kanssa.

"Emme hyväksy Amerikan Israelin suosimista. Vaadimme kansallisia marsseja ja mielenosoituksia vahvistamaan kansamme pitäytymistä heidän laillisissa oikeuksissaan, kuten oikeutta palata ja itsemääräämisoikeutta."

Palestiinalaisten vaatima niin kutsuttu "paluuoikeus" tarkoittaisi oikeutta päästää Israeliin miljoonien palestiinalaisten tulva arabienemmistöisen valtion luomiseksi, jossa juutalaiset eläisivät vähemmistönä. Tämän lisäksi perustettaisiin toinen palestiinalaisvaltio Israelin rinnalle Länsirannalla, Gazassa ja Itä-Jerusalemissa.

Palestiinalaiset ja arabit ovat jo pitkään olleet sodassa Yhdysvaltain Israel-suhteiden takia. Se mikä heitä todella raivostuttaa, on Yhdysvaltain tuki Israelille. USA seisoo ärsyttävästi heidän Israelin tuhoamisensa edessä. He sanovat:

"Vain jos amerikkalaiset lopettaisivat Israelin taloudellisen, sotilaallisen ja poliittisen tukemisen, pystyisimme poistamaan Israelin maan päältä."

Palestiinan raivohullu päivä Trumpin vierailun aikana on yksi osoitus palestiinalaisten lisääntyneestä radikalisoitumisesta ja haluttomuudesta hyväksyä Israelin olemassaolon oikeus juutalaisten valtiona.

Riehumisen päivä on saanut alkunsa arabi- ja muslimimaailmassa Israelin perustamisvuonna 1948. Arabit ja muslimit käyttävät sitä edelleen terrorismin välineenä.

Tällaiset päivät ovat räyhäämisen osoituksia itsenäiselle valtiolle ja juutalaisten olemassaololle Lähi-idässä. Se on vihaa Yhdysvaltojen tuesta Israelille ja jatkuu niin kauan kuin palestiinalaiset uskovat edelleen Israelin olevan tuhottavissa.

Abbas pitää amerikkalaisia ja muita länsimaalaisia hölmöinä puhumalla rauhasta ja rinnakkaiselosta, kun samaan aikaan hänen kansansa järjestää vimmatusti "raivon päiviä".

Tytti Salenius ti 23.05. 08:13

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot