Blogi: Mikko Paunio, la 13.05.2017 08:25

YLE:n totuus-TV-uutisten punavihersokeus taas pahentunut

Eilisessä puoli yhdeksän TV-uutisissa tuli taas punavihreää poliittista ohjausta tuutintäydeltä. Aina mietin, että voiko YLE:n uutistoimitus vielä alittaa riman ja aina joutuu toteamaan, että kyllä se on mahdollista. Yhä murheellisemmaksi tämä menee.

Punavihreä mökellys alkaa 8 minuutin 44 sekunnin kohdalla. YLE:n uutiset haastatteli Duisburg-Essenin yliopiston professori Karl Rudolf Kortea viikonlopun tärkeän Nordrhein-Westphalenin osavaltioparlamenttivaalien kynnyksellä. Tämän sekavan haastattelun pääpointti oli, että maahanmuutto ei ole enää vaaliteema ja Saksan persut eli AdF-puolue ei ehkä pääse parlamenttiin.

Sekavuus johtui pääasiassa siitä, että Saksassa ei historiallisista syistä saa kertoa etnisyyteen liittyviä asioita kuin kiertoilmauksien kautta. Tämän vuoksi identiteetti sana vilahteli useasti etnisyyteen ja maahanmuuttoon liittyvänä kiertoilmaisuna haastattelussa.

YLE:n toimittaja ei kehdannut oikein kertoa, että punavihreiden ainoa toivo Euroopassa eli demareiden Martin Schulzin kannatus on ollut syöksykierteessä. Toimittaja käänsi asian niin, että Merkelin CDU on "kirimässä".

Hetkinen, mitä kertovat ennusteet? https://en.wikipedia.org/wiki/North_Rhine-Westphalia_state_election,_2017

Punavihreät ovat saamassa pataan kokonaista 12,8 %!

Vihreät ovat vaarassa pudota parlamentista ja nollasta ponnistava Saksan persupuolue on noussut 6,5 %:iin vihreiden rinnalle. Punavihreät ovat siis häviämässä vankkaa SPD:n teollista linnaketta Nordrhein-Westphalenia. CDU on nostamassa ääniosuuttaan 26,3 %:sta 33 %:iin. Samoin kävi muuten USA:ssa, kun Trump vei teolliset demokraattilinnakkeet Michiganin, Wiconsinin, Ohion ja Pennsylvanian. Ja samoin kävi Brexit äänestyksessä terästeollisuudesta elävässä Walesissä, missä työväenpuolueen kannattajat hylkäsivät Jeremy Corbynin vetoomuksen pysyä EU:ssa.

Saksassa on käymässä samoin kuin Hollannissa, missä Geert Wildersin muslimimaahanmuuttoon ja islamismiin liittyvä ankara retoriikka johti siihen, että kokoomuspääministeri Mark Rutte omaksui Wildersin retoriikan. Kun äänestäjät tiesivät, että ääni Wildersille oli ääni oppositiolle, he valitsivat Rutten. Sama tarina on nyt käymässä Saksassa. AdF päässee jopa liittoparlamenttiin, mutta muslimimaahanmuuton ongelmista huolestunut äänestäjäkunta valitsee varman päälle Angela Merkelin, koska Martin Schulziin ei ole luottamusta maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä.

Muistettakoon, että aiemmassa analyysissäni http://beta.oikeamedia.com/o1-15414 osoitin, että ainoa maa Länsi-Euroopassa, jossa keskustavasemmisto ja siitä vasemmalle olevat puolueet ovat edelleen hegemonia-asemassa, on Portugali. Siellä ei ole ollut lainkaan maahanmuuttoa islamilaisista maista. Hollannissa demarit sulivat neljässä vuodessa mahtipuolueesta kääpiöpuolueeksi mm. sen vuoksi, että he päästivät islamistit puolueeseen ja parlamenttiryhmäänsä ja omaksuivat todellisuudesta irrallaan olevan lässyttelystrategian.

TV-uutisten ilta jatkui sitten vihreissä merkeissä ja YLE:n toimittaja tiesi varmuudella kertoa, että sähköauto tulee ja korosti siinä sivussa ilmastonmuutosuhkan todenperäisyyttä sillä, että siihen uskoi kemian nobelpalkinnon saaneen Artturi Ilmari Virtasen pojan poika. Nobelistin pojan poika löytyi toimittajan mukaan "sattumalta", koska hän oli tuhannes onnellinen sähköauton ostaja Suomessaa. YLE:n toimittaja soimasi Suomea takapajuisuudesta ja kertoi, että Pohjoismaissa on paljon sähköautoja. Toimittaja jätti kertomatta, että Norjassa valtava sähköautojen määrä johtuu siitä, että kukin sähköauto ostettaessa on saanut 20 000 - 40 000 euroa tukea.

Kirskikkana YLE:n totuusuutisten vihreän kakun päällä oli, kun vihreän tietokirjailijan Risto Isomäen valtava lärvi ilmestyy kuvaruutuun (14.05). Risto Isomäki kertoo kuinka "tuuli- ja aurinkosähkö ovat päässeet karkuun ja tämä on tapahtunut paljon nopeammin kuin kukaan arvasi". Jostain kumman syystä tuulienergia tarvitsee Suomessa valtavat tuet ollakseen taloudellisesti kilpailukykyinen.

Höperyyden huippuna Risto Isomäki kehottaa meitä syömään vähemmän lihaa, jotta "voimme tästä jotenkin selvitä kunnialla". Isomäen mukaan näin säästyy viljelysmaata liikenteen biopolttoaineille.

Muistettakoon, että kasvit kykenevät muuttamaan 2 % auringon fotoneista glukoosiksi ja tästä glukoosista suurin osa menee kasvin omiin elintarpeisiin sen elinkaaren aikana ja vain pieni osa päätyy märkään biomassaan, joka on vielä kuivattava merkittävällä määrällä energiaa. Näiden luonnontieteellisten reunaehtojen vuoksi liikenteen biopolttoaineet tuhoavat luontoa massamittaisesti ja aiheuttavat nälkää köyhissä maissa ympäri maapalloa ja lisäävät kasvihuonekaasupäästöjä semminkin kuin että ne vähentäisivät niitä.

Mitä pahaa me olemme tehneet, että olemme saaneet YLE:n uutiset.

Mikko Paunio la 13.05. 08:25

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44