Blogi: Timo Vihavainen, ke 10.05.2017 12:25

Aaveita näkyvissä

Aaveet liikkeellä

 

Lempirunojani on Alfred Tennysonin Kevyen prikaatin hyökkäys (Charge of the Ligh Brigade). Siinähän sankarien uljuus itse asiassa voittaa kuolemankin, ei enempää eikä vähempää.

Aluksi näyttää siltä, että tulossa on tavanomainen taistelu:

Half a league, half a league,

Half a league onward,

All in the valley of Death

   Rode the six hundred.

“Forward, the Light Brigade!

Charge for the guns!” he said.

Into the valley of Death

   Rode the six hundred.

 

Se league muuten tarkoittaa tässä pituusmittaa, noin 5,5 kilometriä, mikäli käytetään modernin maailman mittoja, jotka Ranskan vallankumous on meille antanut.

Hyökkäys tapahtuu Krimin sodassa, Balaklavassa, joka antoi nimensä myös suojaavalle päähupulle. Kyseessä on siis kevyt ratsuväki, nopea ja suojaamaton, lähinnä sapeleilla, mutta myös peitsillä aseistettu. Riivatun kallis eliittiaselaji se oli, etenkin merten taakse lähetettynä.

No, kuten sodassa niin tavallista on, joku isompi kiho hölmöili taas korkealla pallillaan, mutta eipä siinä rivimiehen asia ollut jäädä päätöksiä fundeeraamaan: ei muuta kuin mene ja tee, vaikka henki menisi:

“Forward, the Light Brigade!”

Was there a man dismayed?

Not though the soldier knew

   Someone had blundered.

   Theirs not to make reply,

   Theirs not to reason why,

   Theirs but to do and die.

   Into the valley of Death

   Rode the six hundred.

 

Kuten odottaa saattoikin, vastapuoli teki sekin velvollisuutensa ja niinpä oli kylmää kyytiä luvassa niin miehille kuin hevosille:

Cannon to right of them,

Cannon to left of them,

Cannon in front of them

   Volleyed and thundered;

Stormed at with shot and shell,

Boldly they rode and well,

Into the jaws of Death,

Into the mouth of hell

   Rode the six hundred.

 

 

Vanhan kansan tykit olivat nekin aikamoisia aseita, etenkin ladattuina kartesseilla, jotka hujauttivat kilokaupalla karkeita hauleja satojen metrien päähän. Mutta niitä päin ratsastaminen kuului sinänsä ammattiin, joten siitä ei kannattanut valittaa. Sapeleilla silputtiin kuulemma kyllä vihollisen tykkimiehiä, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Ongelma olikin siinä, että nyt oli vastustajan vuoro iloita nappisuorituksesta:

Flashed all their sabres bare,

Flashed as they turned in air

Sabring the gunners there,

Charging an army, while

   All the world wondered.

Plunged in the battery-smoke

Right through the line they broke;

Cossack and Russian

Reeled from the sabre stroke

   Shattered and sundered.

Then they rode back, but not

   Not the six hundred.

 

 

Suunnitelman mukaan kaarrettiin sitten takaisin, mutta ei kyseessä enää ollutkaan sama porukka.

Stormed at with shot and shell,

While horse and hero fell.

They that had fought so well

Came through the jaws of Death,

Back from the mouth of hell,

All that was left of them,

   Left of six hundred.

 

 

Runosta päätellen hyökkääjistä jäi jäljelle vain muisto, mutta sepä olikin sitäkin upeampi:

When can their glory fade?

O the wild charge they made!

   All the world wondered.

Honour the charge they made!

Honour the Light Brigade,

   Noble six hundred!

 

 

Itse asiassa koko prikaati ei muuttunut haamuiksi. Parisataa miestä joutui pois rivistä ja kolme ja puolisataa hevosta menetettiin.

Mikäli nyt asiaa tarkastellaan viileästi, niin koko homma merkitsi ennen muuta suuria ja turhia tappioita. Lentäväksi lauseeksi onkin jäänyt tuo ”somebody had blundered”.

Toisaalta kuolema moisessa mielettömässä hässäkässä herättää spontaanisti jonkinlaista ihailua. Ranskalainen kenraali sanoi siitä -kenties kateellisena- että onhan se komeata (magnifique), mutta ei se ole mitään sotaa, vaan hulluutta. Kalliiksi kävi sotilaallinen glooria, mutta niin aina. Joka tapauksessa nyt oli, mistä runoilla.

Banaali tosiasia on, että suurimpia tappioita kärsineistä yksiköistä yleensä tulee kulttijoukkoja, joiden perinnettä vaalitaan erityisellä innolla ja ylpeydellä. Tämä toimii kaikkialla.

Tämä tuli vain mieleeni katsellessa ns. voiton päivän juhlintaa.

Tuntuu ihan siltä, että sota, sitten kun siihen on tarpeeksi välimatkaa, alkaa elää ihmisten mielessä kummallista haamuelämää.

Sitten, kun kaikki siihen luonnollisesti liittyvät asiat eivät enää voi häiritä valikoimasta ajan sekamelskasta tarkoituksenmukaisesti ihan tiettyä osaa, tislataan löyhkäävästä mäskistä kirkas ja kaunis sankaritarina, jonka jalosta tuoksusta ei enää löydä alkuperäistä sikunaa.

Tämä luultavasti palvelee alkukantaisessa mielessämme jotakin tarvetta ja kukapa ei sopivassa nousuhumalassa tunnistaisi komean sotilasmarssin tenhoa. Onhan sillä ainakincamp-arvoa.

Vaarana onkin vain, että tuota valheellista huumetta vedetään pää täyteen ja tuota kiiltokuvaa aletaan pitää alkuperäisen todellisuuden enemmän tai vähemmän tarkkana kopiona.

Se sukupolvi, joka sodan olimkokenut ja tunnisti sen Väinö Linnan Tuntemattomasta, ei tähän halpaan mennyt. Sitäkin masentavampaa on, että pöytä näyttää taas puhtaalta. Sotaa ei muista enää kukaan ja niinpä sitä näköjään yhä useammin pidetään normaalina ja asiaankuuluvana tapana hoitaa asioita.

Tässä naapurin voitonpäivän juhlinnassa on yhä useammin aivan falskeja piirteitä ja muistuttaa usein pelkkää pilkantekoa historiasta, josta ei tiedetä eikä ymmärretä.

Täytyy myöntää, että valopilkku kaiken epä-älyllisen sodan romantisoinnin keskellä oli marsalkka Ivan Konevin hahmo, jonka puheenvuoron ”Jo riittää riemuitseminen!”(«Хватит ликовать!») http://politolog.net/analytics/xvatit-likovat-ili-pobeda-glazami-polkovodca-bloger/.

useampikin kirjoittaja oli kaivanut esille.

Mitäpä syntiä salaamaan. Eivät venäläiset ainoita sotaa typerästi juhlivia ihmisiä ole. Sitä paitsi heillä tietenkin oli omaan sotaansa (sikäli kuin se oli puolustussotaa) pätevä syy ja myös sen tuloksella oli maailmanhistoriallinen merkitys, jonka varjopuolista en juuri tässä kohtaa halua keskustella.

Jokaisella kansalla on omaan sotaansa oma näkökulmansa ja vain idiootit kuvittelevat, että tämä merkitys voisi olla kaikilla sama.

Tärkeää olisi, että tämä näkökulma ei kenelläkään muuttuisi naiivin yksiniitiseksi sankaritarinaksi. Tennysonin urhojen uhri oli turha, kuten tiedämme. Olisi ollut viisaampaa kaartaa takaisin niin pian kuin mahdollista ja kukaties iskeä sitten jossakin sellaisessa paikassa, missä se olisi ollut mielekästä. Koko kevyen prikaatin operaatio oli ennen muuta suuri munaus (somebody had blundered).

Mikäli sellaiset ovat kyllin suuria, niistä muodostuu helposti hölmöille palvonnan kohde. Kerran näytti jo siltä, ettei tällainen enää Euroopassa toimisi, mutta, ikävä kyllä, kulttuurimme on viime aikoina taas ollut kovaa vauhtia taantumassa.

Timo Vihavainen ke 10.05. 12:25

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Demokratian perusteiden äärellä

Klo 10:50.

Kiova kasvaa

su 19.11. 12:38

Suomen onnea valvomassa

la 18.11. 07:37

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Mitä voimme oppia Saksan tilanteesta?

ti 21.11.2017 10:48

Jukka Hankamäki

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

ti 21.11.2017 10:55

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

ti 21.11.2017 08:47

Arto Luukkanen

Keuhkokuume-epidemia Suomessa - viranomaiset ulalla?

ti 21.11.2017 10:53

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Laittomasti maassaolevien hyysääminen jo täysin käsittämätöntä

ti 21.11.2017 12:04

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Demokratian perusteiden äärellä

ti 21.11.2017 10:50

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49