Saksalainen BILD-lehti tyrmää amerikkalaisen valtamedian väitteet, joiden mukaan Ivanka Trumpille olisi buuattu Berliinissä.
Lehden mukaan yleisö oli päinvastoin myönteisesti yllättynyt Ivankan hienostuneesta esiintymisestä, joka ei vastannutkaan kuviteltuja stereotypioita. Glamouria uhkuneen Valkoisen talon lähettilään kerrotaan käsitelleen diplomaattisen älykkäästi myös kiistanalaista kysymystä omasta roolistaan.
Yle uutisoi 25.4. harhaanjohtavasti, että Ivankalle olisi buuattu:
"Yleisö päätti kuitenkin buuata hänen puheenvuorolleen.
– Hän on ollut mahtava perheiden tukija ja auttanut niitä menestymään, Ivanka Trump sanoi nostattaen yleisön joukosta vastalauseita ja sihinää." (http://yle.fi/uutiset/3-9581720)
Nyt on saksalaisen yleisön reaktiota tulkinnut suomalaisten verovaroin rahoitettu Yle sekä saksalainen Bild.de. Toisen julkaisun toimittaja on ymmärtänyt saksalaisyleisön reaktiot väärin. Olisiko Euroopan suurimmalla ja maailman kolmanneksi suurimmalla sanomalehdellä syytä levittää valeuutisia?
Kauhistuttava vihreä sähkökatastrofi on 100 % varmuudella jo oven takana
ma 06.07. 14:43
Artemis kohti Kuuta
la 11.04. 12:53
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23