Blogi: Timo Vihavainen, su 30.04.2017 10:44

Pöydässä sanottua

Pöytäpuheiden lumo

 

Kuten tunnettua, ihmisen psykofyysinen hyvinvointi nousee korkeimmilleen hyvän ruokapöydän äärellä, etenkin mikäli pöydän ympärille on kokoontunut tätä ylentymistä edesauttava seurue. Kuten Samuel Johnson totesi, ravintolanpöytä on inhimillisen onnen valtaistuin, -throne of human felicity.

Epäilemättä ruoan laadulla on merkitystä. On luultavasti myös hyvä, jos se on myös melko kallista, mikä saa syöjän nauttimaan sitä asianmukaisella hartaudella ja hotkimatta. Liiallinen herkullisuus saattaa toisaalta mahdollisesti suunnata huomiota liikaa hengen maailmasta epäolennaisempiin asioihin.

Antiikin ajan symposiumit (yhdessä juomiset) ovat kuuluisia, mutta conviviumit (yhdessä syömiset) vähemmän tunnettuja. Joka tapauksessa pelkästään Platonin Pidot antaa hyvän, etten sanoisi ideaalisen kuvan todellisesta symposiumista: juomisesta –jota toki oli hyvin runsaasti- puhutaan vain ohi mennen eikä puhe koskaan eksy mihinkään viinitietouteen tai muuhun epäolennaiseen.

Ruuasta ei puhuta oikeastaan mitään, mikä oikeastaan tuntuukin hieman pahalta, koska se panee ajattelemaan, että kaikki tuo tyhjään vatsaan latkittu viini ei ole tuottava siunausta. Uskon tai ehkä lähinnä toivon kuitenkin, että jokaiselle itse asiassa annettiin haluamansa määrä vuohenjuustoa, leipää ja varmaan myös savulammasta. Näiden yhteisvaikutus oli siis ehkä gastronomisesti yhtä harmoninen kuin oli henkiseltä kannalta se keskustelu, jonka niin hyvin tunnemme.

Toisaalta keskustelu oli oikeastaan aika seikkailevaa, haastavaa ja säkenöivää. Ehkä ruokakin oli jotakin muuta kuin tavanomaista, ideaalista ja siis hieman tasapaksua haukattavaa (ven. zakuska)? Mutta, kuten Newton sanoi, en tiedä, enkä rupea spekuloimaan (hypotheses non fingo).
Pidot Tornissa vuodelta 1937 aloitti meillä symposiumikirjojen perinteen, joka minusta on nykyään näivettynyt.

Onhan meillä ilmestynyt useampiakin maailman viisaiden keskustelukirjoja, mutta niistä puuttuu tuo mainittu pöydän henki, eikä koko ateriointia, toden totta, niissä edes mainita. Ehkä kustantaja itse asiassa pitikin keskustelijat nälässä ajatellen, että laiha koira haukkuu paremmin. Sitä paitsi kirjankustannus kuuluukin olevan nyt liiketoimintaa, jossa on kapeat voittomarginaalit…

Sitä parempi siis liiketoiminnalle, kaiketi. Saattaa olla, että asia ei todista kulttuurin rappiosta, mutta saattaapa se olla toisinkin. Jotenkin sellaisesta keskustelusta, jossa vain puhutaan, on taipumus tulla yksipuolista abstraktien asioiden märehtimistä ja jopa henkistä pikajuoksua, jossa yritetään käsitellä asiat tehokkaasti. Uusien ruokalajien odottelu sen sijaan antaa todelliselle symposiumille henkistä tai ehkä aineellista ryhtiä ja se on, poistaa turhan kiireen.

Kuuluisin pöytäpuheiden kokoelma lienee tohtori Martinus Lutheruksen Pöytäpuheita(Tischreden), jotka tosin ovat monologeja. Joka tapauksessa ne ilmeisesti on kerätty kokoon ruokapöydän ääressä kasvaneista hengen hedelmistä. Sellaisina ne edustavat aitoa tämän alan genreä, eivät ajattelijan jotakin yleisöä varten kokoon kyhäämää enemmän tai vähemmän johdonmukaista ja kukaties tarkoitushakuistakin pohdintaa.

Lutherin esimerkin mukaisesti myös Hitlerin pöytäpuheita (Tischgespräche) on koottu muistiin ja julkaistu. Tämä lienee ollut helppo homma sikäli, että Fyyrerillä oli tapana pitää pitkiä ja tylsiksikin mainittuja monologeja. Myös ne ovat kuitenkin kiinnostavia, sillä Hitlerin persoonallisuus taitaa viime kädessä olla avain hänen ymmärtämiseensä. Se looginen ajattelu kun oli aika heiveröisellä perustalla.

Mitäpä sanoakaan, tänäkin päivänä maailma on täynnä myös erilaisten kolpakkostrategien löpinää (Stammtischgeschwätz), jonka kuulemisesta kenellekään ei ole enempää iloa kuin hyötyä. Sitäkin korvaamattomampaa on lukea suurten persoonallisuuksien pohdiskelua pöydän ääressä, jossa he saavuttavat tai ainakin voivat saavuttaa sielun ja ruumiin tasapainon.

Kiukkuiset, nälästä riutuvat skolaarit kylmissä kammioissaan sopivat kirjoittamaan filippiikkejä ja anateemoja. Hyvästä sianpotkasta, oluesta ja viinistä nauttiva vanha pyknikko ja totuudenpuhuja sen sijaan on taho, jolta voimme odottaa enemmän tasapainoista viisautta omaksikin hyödyksemme.

Ja tosiaankin, Pöytäpuheet on kuultu nimenomaan vanhan Lutherin suusta eikä siis tuon nuorempana kiivasluontoisen munkin tai keski-ikäisenä tarmokkaan taistelijan suusta. On siis syytä pitää odotukset korkealla.

Koska en tässä viitsi syventyä pidemmälti siihen, miksi Luther vihasi juristeja, viittaan vain siihen, että heidän ammattinsa ei Martinuksen mielestä palvellut Jumalaa vaan rahakukkaroa. Juristi oli Lutherin mielestä joko konna tai aasi ja joka tapauksessa huono kristitty, mutta siitä huolimatta hän toki jätti maallisen regimentin asiat heidän tuomittavakseen.

Mitäpä muutakaan olisi teologi voinut tehdä menemättä vieraalle alalle, ajatteli Wittenbergin viisas, joka ei vielä ollut kuullut kansalaistottelemattomuuden evankeliumista korkeimpana hurskauden ilmauksena.

No, hän nyt muutenkin inhosi teeskentelyä, joka hänestä oli saatanallinen asia. Niinpä tekopyhät teeskentelivät (ja väärensivät) uskoa, jumalattomat seremonioita, tyrannit ja desperadot (verwegene Leute) sotaa, hullut hallintoa, taidottomat käsitöitä ja aasit taidetta. Nih.

Piru hallitsi maailmaa siksi, että se oli sen arvoinen ja tuolla vanhalla vihtahousulla itse asiassa tuntui olevan paljonkin puuhaa tässä maailmassa, arveli Martti-tohtori. On vahinko, että asiasta nykyään kuulee niin vähän kerrottavan, vaikka se kyllä aavistaa.

Oli vain ymmärrettävää, että maailma ei halunnut tietää totuutta vaan halusi itseään petettävän, mutta sepä juuri olikin ihmisen luonnon mukaista. Hän luonnostaan sekä valehteli, että sieti valhetta.

Tykkejä, noita ”enemmän kuin raakoja työkaluja, joilla muureja ja kallioita särjettiin”, piti Luther Saatanan keksintönä. Mikäli Aatami (tuo syntinen!) olisi aavistanut, mitä hänen jälkeläisensä vielä keksivät, hän olisi kuollut surusta.

Myös tuon ajan sotilas –Landsknecht- jonka maine ei kyllä ole koskaan tainnut olla hyvä, sai tuta Luitherin vihaa. Hänen mielestään sotilasta voi verrata savusilakkaan –vaikka silakka jo olisi pilaantunut, voi sen vielä sentään savustaa. Samoin ihminen, joka ei mihinkään muuhun kelvannut, sopi aina vielä sotilaaksi.

Itse asiassa Luther mietiskeli asuvansa mieluummin turkkilaisten ja tattarien kuin sotilaiden keskuudessa. Jos nuo edelliset hänet tappaisivat, hän ainakin tietäisi, kuka sen teki, turkkilaiset, ristin viholliset. Mutta mitä nämä landsknechtit oikein olivat miehiään?

Vastaus voisi olla, että he olivat ryöstöllä eläviä ja väkivaltaa työkseen harjoittavaa ainesta, jotka sata vuotta myöhemmin tulisivat tuhoamaan koko Saksan.

Saksan tulevista onnettomuuksista Luther tunteekin jo näkevänsä enteitä ja arvelee sen olevan ansaittu. Saksalaiset asuivat hyvässä ja vauraassa maassa, mutta he olivat kuin vahva hevonen ilman ratsastajaa. Kelpo ihmiset oli työnnetty syrjään ja heitä halveksittiin. Sen sijaan elettiin sokeudessa ja valheessa.

Jopa muut kansat halveksivat saksalaisia, italialaiset nimittivät heitä elukoiksi ja englantilaiset ja ranskalaiset pilkkasivat heitä, kuten kyllä kaikkia muitakin. Kun päälle päätteeksi komeetta oli ilmestynyt taivaalle, oli syytä huoleen, katsoi Luther, joka muuten syvästi halveksi astrologiaa taikauskona.

Mikä olisi tuo herran rangaistus saksalaisille? Se oli turkkilaisten hyökkäys. 1542 turkkilaiset tunkeutuivat jo Unkariin ja Luther arvioi, että nyt oli saatava voimaa ylhäältä, mikäli mieli torjua uhkaava tuho. Toivo oli pantava hurskaisiin, jotka osaisivat rukoilla.Landsknechteistä ei ollut tulvan patoajaksi.

Nämä tunnelmathan me tunnemme Lutherin virrestä Jumala ompi linnamme (Ein feste Burg ist unser Gott), joka tosin on jo vuodelta 1528. Sitähän meilläkin on joskus ollut tarvetta laulaa, ellen väärin muista.

Mutta tämä taitaa viedä jo syrjään itse teemasta. Itse olen käyttänyt mukavan kompaktia vuoden 1960 Reclam-laitosta Tischreden, mutta löytyyhän näitä pöytäpuheita myös suomeksi. Olisipa somaa, jos niitä harrastettaisiin myös kirkkomme piirissä. Sitä paitsi kirja sopii hengeltäänkin paremmin junassa luettavaksi taskupainokseksi kuin pöytäpostillaksi.

Ehkäpä kirkon piirissä voitaisiin jopa järjestää symposiumeja, joissa yritettäisiin tasapainoisesti, luterilaisittain, keskustella vaikkapa kahden regimentin opista, turkkilaisvaarasta, saatanan toiminnasta maailmassa, aseiden ja sotalaitoksen olemuksesta ja vastaavista asioista ja muista vastaavista asioista.

Sitten voisi vaikkapa koota puheet kirjaksi, jota tulevat sukupolvet saisivat aikoinaan hämmästellä tai kukaties ihastella. Jos irja ilmestyisi taskupainoksena, olisin heti valmis ostamaan yhden kappaleen.

Timo Vihavainen su 30.04. 10:44

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kanavointia

ke 20.09. 07:53

Arkipäivän ressentimentti

su 17.09. 21:50

Valitun kansan olemus

ti 12.09. 20:49

Hyvin järjestetty poliisivaltio

ma 11.09. 18:55

Pala Amerikkaa

su 10.09. 15:09

Vapaus, mi meitä viet!

ke 06.09. 08:48

Suin päin tulevaisuuteen

ti 05.09. 08:48

Stolypinistä Leniniin

to 31.08. 11:37

Uhka mereltä?

ti 29.08. 14:15

Kiihottuminen ja kiihottaminen

ke 23.08. 21:04

blogit

Vieraskynä

Tieteen, järjen ja kristinuskon kolmiyhteys

ti 19.09.2017 18:24

Juha Ahvio

Ylen mielenkiintoinen Me kannatamme Trumpia! -radiokeskustelu

pe 08.09.2017 13:47

Professorin Ajatuksia

Bussikuskit jälleen lakossa

to 21.09.2017 10:48

Jukka Hankamäki

Persut, siniset ja sinivuokot

ke 20.09.2017 07:50

Petteri Hiienkoski

Suomea integroidaan Euroopan yhteiseen puolustukseen millä mandaatilla?

to 21.09.2017 10:51

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

ti 19.09.2017 00:54

Piia Kattelus

Hallituksen vastuu laittomassa maahantulossa

ke 13.09.2017 11:50

Henry Laasanen

Demarit tukkanuottasilla: feministit vs. sovinistit

la 02.09.2017 10:37

Arto Luukkanen

Se syksy kun Suomi muuttui...

su 17.09.2017 10:19

Mika Niikko

YK - Yllä kritiikin

ke 13.09.2017 15:58

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

50 000 tulotonta ruokakuntaa - keitä he ovat? - tietämiseen ei muuten tarvita rakettitiedettä

ma 11.09.2017 19:06

Heikki Porkka

Kansliapäällikkö, poliisiylijohtaja, V.I.Lenin ja valeuutiset

to 21.09.2017 11:07

Olli Pusa

Kuka on suvakki?

ma 18.09.2017 04:24

Alan Salehzadeh

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09.2017 18:52

Janne Suuronen

Ylikomisario Taponen on aivan oikeassa

ti 12.09.2017 13:39

Reijo Tossavainen

Matkailuautolla Malagaan, 19. päivä: Toscanan Siena on hieno kaupunki

to 21.09.2017 07:31

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Kanavointia

ke 20.09.2017 07:53

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02