Poliisi on tukkinut väylät Tampereen Keskustorille, missä vietetään parhaillaan jääkiekkojoukkue Tapparan mestaruusjuhlia, kertoo Aamulehti.
Poliisi on pysäköinyt useita suuria kuljetusautoja ainakin Hämeenkadulle, Aleksis Kiven kadulle ja Kauppakadulle.
Tiet on tukittu, jotta kukaan ei pääse ajamaan autolla torille kokoontuneeseen väkijoukkoon. Poliisi arvioi, että paikalla on vähintään yhtä paljon väkeä kuin viime vuoden mestaruusjuhlissa eli noin 20 000 henkeä, Aamulehden mukaan.
Turvallisuustoimista vastaavaan Markku Mäki-Ventelän mukaan poliisin täytyy ottaa huomioon eri puolilla maailmaa viime aikoina tapahtuneet terroriteot.
Israelissa, Englannissa, Ranskassa, Saksassa ja Ruotsissa on viime vuosina tapahtunut jihad-iskuja, joissa terroristi on ajanut henkilö- tai kuorma-autolla ihmisten päälle. Kaikissa tapauksissa tekijän motiivina on ollut islamilaiseen uskoon kuuluva jihad eli taistelu "vääräuskoisia" vastaan ja tekijöillä on ollut kytköksiä islamilaisiin terroristijärjestöihin. Tekijät eivät ole olleet syrjäytyneitä vaan usein hyvin toimeentulevia, osa korkeasti koulutettuja ja hyvin yhteiskuntaan integroituneita.
Ymmärtämättömät vihreät kokoomusministerit Kai Mykkänen ja Sari Multala olivat säätämässä EU-direktiivimuutosta, jota voidaan noudattaa vain rajoittamalla suomalaisten ruoan saantia
Klo 18:15.
Vapaamuurarius ja kristillinen kirkko
ma 26.10. 09:48
Korkeintaan 20% Euroopan muslimeista jättää islamin
pe 28.08. 16:44
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20