Blogi: Timo Vihavainen, la 29.04.2017 19:45

Luther paavina

Lutherin perintö

 

Kun Kaarle V:n joukot vuonna 1527 ryöstivät Rooman, kuultiin muun rienauksen lomassa vaatimuksia nostaa Luther paaviksi.

Tässä mahdollisesti autenttisessa tunnuksessa näyttää heijastuvan pikemmin vanhan maailman henkinen perintö, kuin se uusi ajattelu, jota uskonpuhdistus ja Luther etunenässä olivat tuomassa maailmaan.

Puoli vuosituhatta on jo sen verran pitkä aika, että pystymme tarkastelemaan noitakin aikoja ulkokohtaisemmin. Luther kannatti kahden regimentin oppia eli hengellisen ja maallisen erottamista toisistaan. Samaan aikaan hän ymmärsi kyllä, että mahdottomuuksiin mennään, jos abstrakteista periaatteista pidetään aina ja hellittämättä kiinni.

En tiedä, olisiko Luther ollut lopultakin kiinnostunut paavin virasta, mikäli sitä hänelle olisi oikeasti tarjottu. Pitäisin sitä hyvinkin mahdollisena, sillä ihminen hänkin oli.

Joka tapauksessa ne, jotka halusivat Martti-tohtorista uutta paavia sacco di Romanmelskeisinä aikoina ja ne, jotka yrittävät tehdä sen nyt, puoli vuosituhatta myöhässä, ovat kai yhtä lailla ymmärtäneet väärin sen uutuuden, jonka uskonpudistus maailmaan toi.

Kuuluisissa pöytäpuheissaan Luther pohdiskeli myös sellaisia aikakauden filosofiassa ajankohtaisia aiheita kuin tyranninmurhan oikeutus, keisarin vastustamisen mahdollisuus ja kaksinaisen kuuliaisuuden velvollisuus.

Jos ihmisen ei sopinut tehdä omaatuntoaan vastaan, silloin oli väärin pakottaa häntä omaksumaan sellaisia opinkappaleita, joita hän ei voinut hyväksyä. Sillä Jumalaa tuli ennemmin totella kuin ihmistä.

Entä saiko keisaria vastaan nousta? Lutherille, jonka puolesta monet Saksan ruhtinaat nousivat, kysymyksellä oli tietenkin myös mitä tärkein poliittinen merkitys.  Luther pohdiskeli, että tämä kysymys kuului juristeille eikä teologeille. Mikäli keisari aloitti epäoikeudenmukaisen sodan ja siis esiintyi tyrannina, oli alamaisten saatava puolustaa itseään ja perhettään.

Mitä uskontoon tulee, se opetti vain, että oli uskottava Kristukseen ja tehtävä työnsä tässä uskossa. Niinpä suutarin tuli tässä uskossa suutaroida ja niin edelleen. Eihän teologin tehtäviin kuulunut tuntea kaikkia lakeja ja mennä niissä esiintymään tuomarina, tuskinpa hänen kannatti mennä suutariakaan työssään neuvomaan.
Lutherin vallankumous oli todellakin henkinen ja on syytä epäillä, että ilman sitä koko tämä läntinen maailmamme olisi aivan toisenlainen kuin se nyt on.

Ehkäpä itse Lutherin henkilö on tässä vähemmän merkitsevä kuin se, että Euroopassa oli syntynyt paljon valmiutta ottaa vastaan hänen sanomansa. Ei Luther mikään paavi ollut eikä edes vastapaavi, vaan se, jonka opetus ja esikuva auttoivat maailmaa nousemaan yhden merkittävän askeleen pois keskiajan pimeydestä.

Koska tiedän, että puhe pimeästä keskiajasta pöyristyttää kaikkia tuon aikakauden ihailijoita, joita nykyään lienee enemmän kuin koskaan ennen,

Korostan, että tuollakin aikakaudella oli tietysti omat saavutuksensa ja ihanteensa, jotka uuden aikakauden koitettua menetettiin. En kuitenkaan osaa niitä erityisesti kaivata, koska pidän sitä henkistä vapautta, joka renessanssin, uskonpudistuksen ja valistuksen kautta saavutettiin, paljon korkeampana asiain tilana.

Uskon siis edistykseen. Katolinen maailma ei toki sekään ole jäänyt siihen keskiaikaiseen tilaan, jossa Luther sen näki. Itse asiassa renessanssi oli jo silloin syövyttänyt katolisuuden perustuksia ja ilmeisesti juuri tuo arkaaisen uskon ja uuden maallisen käytännön ristiriita se ennen muuta oli, joka sai myös Lutherin astumaan esiin ja julistamaan protestinsa.

Tuntuu melko oudolta havaita, että hyvin monet eivät vieläkään kykene ajattelemaan Lutheria muuten kuin jonkinlaisena paavina. Niinpä suuren protestantin perinnöstä kaivetaan esille kaikkea ikävää, kapinallisten vastaisista filippiikeistä aina juutalaisvastaisuuteen.

Jokainen saakoon omansa, kuten vanha hyvä periaate kuuluu. Lutherin opetuksen varsinainen ydin kuitenkin on se historiallisesti uusi, jonka hän uskalsi tuoda koko maailman eteen, tietoisena siitä, että se tämän takia halusi hänet paitsi tappaa, myös tuhota vielä perusteellisemmin.

Lutherin onni oli, että monille maallisille ruhtinaille hänen opetuksensa sopi paremmin kuin hyvin. Sen vuoksi ei uutta julistusta kukistettu jo nupussaan eikä se myöskään jäänyt pölyttyneille kirjan sivuile kuriositeetiksi.

Protestanttinen ajatus voitti ja säilyi ja se pakotti myös katolisen maailman uudistumaan. Ilman reformaatiota meillä ei olisi anglosaksista tai saksalaista valistusta ja ehkäpä myöskään ranskalainen valistuksen henki ei olisi uskaltanut nousta siivilleen ilman sitä henkistä tukea, jonka protestanttien esimerkki tarjosi.

Reformaation jälkeisinä vuosisatoina järjen käyttö vapautui yhä enemmän niiden tabujen vallasta, joiden alaisena se oli keskiajalla ollut. Saavutettiinko tässä sitten sellainen äärimmäisyys, jota antiikin analogian mukaisesti on nimitettävä hybrikseksi, on kysymys sinänsä.

Voidaan spekuloida sillä, oliko kristinusko jo alun perin, Augustinuksesta tai sanokaamme viimeistään Nikean kirkolliskokouksesta lähtien jo sisäiseltä rakenteeltaan sellainen, että rationaalisen ajattelun kehittyminen sen helmassa oli ikään kuin ennustettavissa ja hyvällä alulla.

Asiaa voinee verrata islamiin, jonka piirissä syntynyt älyllinen toimeliaisuus kukoisti aikansa ja sitten sammui. Jälkeen päin katsoen sitä voisi suorastaan pitää oikkuna ja sattumana täydellistä irrationalismia olennoivassa uskonnossa.

Maallista edistystä eivät liiemmin näytä edistäneen myöskään idän suuret uskonnot enempää Intiassa kuin Kiinassa. Nuo suuret valtakunnat kehittyivät aikansa, mutta jähmettyivät sitten ja vasta lännen pienten mutta dynaamisten valtojen antamat potkut saivat ne uudelleen kehityksen tilaan.

Mutta ehkäpä tässä mennään jo kauas Rooman ryöstöstä ja Lutherin paaviudesta. Joka tapauksessa haluaisin vielä kerran sanoa, ettei Lutherista mitään paavia pitänytkään koskaan tulla. Koetetaan nyt se ymmärtää ja käyttää omaa järkeämme. Martti-tohtorille kiitokset siitä, että hän perusteli sen, miksi siihen on lupa.

Timo Vihavainen la 29.04. 19:45

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07. 12:51

Kiivailijan kronikka

ke 12.07. 09:44

Aikansa sankari

ma 10.07. 18:37

SM-kisat

su 09.07. 16:11

Kommunikatiivinen toiminta

pe 07.07. 20:56

Hallitse Britannia!

ma 03.07. 11:14

Oskarin seikkailuja

su 02.07. 13:09

Tolvanat ja nykyaika

ke 28.06. 23:45

Herra Kekosen suhteet Moskovaan

ti 27.06. 22:09

Pyhä yksinkertaisuus

ti 27.06. 00:16

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Bill Gatesistakin tullut "elämäm koululainen"?

to 06.07.2017 14:23

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Jos haluat tietää huumorista ja seksuaalisesta vallasta, älä kysy paksulta feministiltä

to 20.07.2017 07:43

Arto Luukkanen

Epäilen Pekka Haavistoa vihapuheesta

pe 14.07.2017 12:49

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Konsensus maahanmuuttopolitiikkaan nyt - Totuusmedia pelaa vaarallista peliä suomalaisen yhteiskunnan kustannuksella

to 20.07.2017 15:46

Heikki Porkka

Kyldyyriä, kyldyyriä kouluajoilta

ti 18.07.2017 10:46

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Venezuela, media (Yle) ja nälänhätä

su 16.07.2017 14:55

Reijo Tossavainen

Pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan. Loikkarit mahtuvat virhemarginaaliin.

to 20.07.2017 07:52

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07.2017 12:51

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45