Harry Harkimo: Halla-ahosta perussuomalaisten puheenjohtaja

"Nykylinja ei kelpaa. Järkevä maahanmuuttopolitiikka entistä vaikeampaa"

Kotimaa su 23.04.2017 09:54

Kansanedustaja (kok.) Harry Harkimo, kaikkien tuntema "Hjallis" arvelee Savon Sanomien blogissaan lähiaikoina olevan luvassa useita "ennustamattomia poliittisia myllerryksiä".

Ranskan presidentinvaaleissa voidaan Harkimon mukaan nähdä kumman tahansa "laidan edustajan", Marine Le Penin tai Jean-Luc Melenchonin, voitto.

Hjallis korostaa, että Euroopan unioni on joka tapauksessa uuden kriisin edessä.

"Brexitiä ei ole vielä edes saatu alkuun. Yhtenäinen ja järkevä maahantulopolitiikka tulee entistä vaikeammaksi."

Harkimo näkee suhtautumisen maahanmuuttopolitiikkaan ja EU:hun heijastuvan kotimaamme polittiseen kenttään.

Hän veikkaa Halla-ahon voittavan perussuomalaisten puheenjohtajakisan.

"Jussi Halla-aho sai tuplasti enemmän kunnallisvaaliääniä kuin Terho. Puolueen kannatuksen putoaminen kymmenellä prosenttiyksiköllä kertoo, että nykylinja ei kelpaa."

Vaikka Sampo Terholla on yhä kriittisempi ote maahanmuuttoon ja EU:hun, ei se Hjalliksen ennustuksen mukaan kanna voittoon. Terhon "väläyttely" kansanäänestyksestä unioniin kuulumisesta, on Harkimon mielestä "älytön ajatus, mutta kuuluu poliittiseen retoriikkaan".

Lisäksi tavan, jolla perussuomalaiset äänestävät puheenjohtajan puoluekokouksen osallistujien kesken Harkimo uskoo ratkaisevan puheenjohtajuuden Halla-aholle.

"Oraakkelia" tuleville tapahtumille ei Hjalliksella ole antaa. Varmana hän kuitenkin pitää sitä, ettei tulevassa budjettiriihessä saada mitään järkeviä päätöksiä aikaiseksi.

Politiikan penkkiurheilijoilla ei tule olemaan tylsää, Harkimo kiteyttää lopuksi.

Tytti Salenius su 23.04. 09:54

Kommentit: 2

HTK su 23.04.2017 12:42 1

Hjallis on mielenkiintoinen julkisuuden henkilö. Hänellä on tarpeeksi omanarvontuntoa ja itseluottamusta, että hänen ei tarvitse noudattaa poliittista korrektiutta, so. ennustaa suvaitsevaiston kannalta pienemmän pahan eli Terhon voittoa puheenjohtajakisassa varoittaen samalla tulvista ja heinäsirkkalaumojen tulosta Halliksen valinnan myötä.

Juha. ti 25.04.2017 19:33 0

"Blogi" on eräänlainen "alter ego", jonka alla voi kirjoitella eräällä tavalla "yksityishenkilönä" kansan syviä rivejä flirttailevasti, hieman laskeutuen heidän arkeensa. Mitä merkitsee Auervaaran silmän isku. Ei ainakaan mitään pysyvää. Kun viimeinen lause on pisteeseen päätetty vetäytyy tuo istituutiio poliittinen kokoomus muurin taakse sen yhdeksi soluksi, jonka politiikan suunnan määrää puoluevaltuuston enemmistön tai puolueen puheenjohtajan diktatoorinen visonäärinen "näkemys". Suomi pelkää Halla-ahoa, Eurooppa pelkää Halla-ahoa ja Eurooppa pelkää kansakuntia, jotka voivat huomata, etteivät ne tarvitse johtajikseen työpaikoillaan nukkuvia juopporatteja, jotka eivät edes katso mihin nimensä laittavat. Onhan kyse sentään valtion aisoista. Elämme aikoja, jolloin meren takaa nousi myrky, eikä kukaan edes huomannut sen nousevan. Miksi? Koska kaikki ihmiset olivat jo vieraantuneet luonnosta ja sen merkkien lukemisesta niin paljon, etteivät he osanneet tulkita niitä.



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Pääuutiset

blogit

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

Klo 09:27.

Reijo Tossavainen

Presidentti Sauli Niinistö puhui "muunneltua totuutta" maahantulijoista

Klo 06:22.

Matti Viren

Työvoiman tarjonta kasvaa vain palkkojen myötä

ti 22.08. 13:10

Timo Vihavainen

Armotonta menoa

ti 22.08. 12:32

Heikki Porkka

Vastuulliset esiin, hallituksella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero

ti 22.08. 11:09

videot