Blogi: Professorin Ajatuksia, la 15.04.2017 11:52

Hyväksikäytön kääntöpuoli

Helsingin Sanomat nosti eilen esille turvapaikanhakijoiden tekemän halpatyön. Jutun fokus oli asetettu työntekijöiden hyväksikäyttöön, joten siinä keskityttiin kertomaan turvapaikanhakijoille valehtelusta, vääristä työsopimuksista ja jopa uhkailusta.

Juttusarja jatkui tänään painottuen julkisella sektorilla pitkissä alihankintaketjuissa tapahtuvaan turvapaikanhakijoiden riistämiseen. Asia ei selvästikään ole uusi, sillä HOK-Elanto on hyväksikäyttöä hillitäkseen kieltänyt alihankintaketjut kokonaan. Myös Helsingin kaupunki säätelee samasta syystä alihankintaketjujensa pituutta.

On hyvä, että Helsingin Sanomat nosti esille tämän, vain vähän julkisuudessa aiemmin näkyneen, löyhästä maahanmuuttopolitiikastamme juontavan ongelman. Näin siitä huolimatta, että näkökulma oli rajoitettu pelkästään hyväksikäyttöriskiin.

Tuotakoon tässä sitten esille asian ehkä vieläkin vakavampi kääntöpuoli. Tarkoitan sitä, kuinka jokainen laitonta halpatyötä tekevä turvapaikanhakija vähentää taloudestamme yhden laillisen työpaikan, jonka haltija hankkii itselleen elannon, sosiaaliturvan ja eläkkeen sekä maksaa verokarhulle kymmenyksensä.

Pidemmällä aikavälillä laiton työvoima vetää myös heikoimmin palkattujen töiden kustannustasoa alaspäin. Se tarkoittaa lakien ja sopimusten mukaisesti toimivien yritysten heikkenevää kilpailuasemaa yhteiskunnassamme, minkä seurauksena harmaan talouden vetovoima kasvaa entisestään.

Mikäli Suomeen syntyvät maahanmuuton myötä entistä laajamittaisemmat pimeät työmarkkinat vahvistuu myös yhteiskunnan polarisoituminen. Siinä missä maamme koulutettu väestö on laillisissa töissä, jäävät lainkuuliaiset kouluttamattomat kokonaan ilman töitä ja syrjäytyvät työttömyysturvan varassa.

Elleivät he sitten ryhdy laittomiin salatöihin saadakseen sitä kautta vähän paksumman kerroksen voita leipänsä päälle. Tässä mallissa työttömyysturva toimisi siis vähän samaan tapaan kuin hallituksen kokeilussa oleva perustulo, mutta verokarhulta jäisi saamatta työsuorituksesta sen osuus sekä työntekijältä itseltään sosiaali- ja eläketurva.

Lopputuloksena tappiolle jäisivät sekä työntekijä itse, että verokarhu. Samalla jälkimmäisen keräämillä varoilla yhteiskunnan kansalaisilleen tarjoamien palveluiden rahoituspohja heikentyisi. Niitä ovat esimerkiksi ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden takaaminen, terveydenhuollon järjestäminen, nuorten koulutus ja liikenneväylien kunnossapito.

Ihan lopuksi on vielä todettava, että pimeän maahanmuuttajatyövoiman käyttäminen mahdollistaisi myös laittomasti maahan jäävien toimeentulon hankinnan. Siis niiden ihmisten, jotka maahanmuuttovirasto on todennut elintasopakolaisiksi, mutta jotka eivät suostu palaamaan kotimaahansa.

Heidän mukanaan saisimme etnisesti leimautuneen väestönosan, jolla ei olisi muun yhteiskunnan etuuksia. Sellaisen olemassaolo ei ainakaan lisäisi turvallisuutta, kuten viimeksi jouduttiin toteamaan Tukholmassa, kun laiton maassaolija päätti ajella kuorma-autolla ihmisten yli.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsin maanalainen yhteiskunta
Pikatyöpaikkoja oleskeluluvan saaneille
Miksei työ maistu?

Professorin Ajatuksia la 15.04. 11:52

Kommentit: 1

Juha. la 15.04.2017 14:01 0

Globalistien haave ja suomalaisenkin Elinkeino Elämänkeskus Liiton sama toive on tuoda Afrikasta halpaa työvoimaan Suomeen polkemaan palkkakustannustasoa ja suomalaisen työmiehen leipää blokkaamalle heidät ulos työmarkkinoilta, koska he eivät millään voi kilmpalla heitä vastaan tuossa "lajissa". Nykyään Helsingin rakennustyömailla ei juuri suomen sanaa kuule, vaan suuri osa työntekijöistä on Baltian maista ja entisesti Itä-Euroopasta. Siis on kummallista miksi tästä nyt valitetaan, koska suunta on "oikea". Se tietysti sopii paremmin kuin hyvin kuvaan, että murehditaan tänne imuroitujen liikakansalaisten huonoa tuntipalkaa kun sen sijaan unohdetaan täysin se tosi seikka, että ulkomaalaiset vievät samalla työpaikan suomalaiselta työttömältä, joka hänkin joutuu kiitos Hallituksen tekemään "työharjoittelua" orjapalkalla monen sadan kilometrin päässä vain siksi, että heidät on siihen pakotettuja karenssin uhalla. Työssäkäynti alueenkin "venyttäminen" kustannuksiltaan työttömälle ja muutoinkin äärirajoilleen on sitä kuuluisaa "kannustamista" ja "loukkujen" purkua, joka itse asiassa tarkoittaa mitä alastominta kapitalismia, josta tihrusilmäinen Rockefellerkin olisi niin iloissaan, ettei sanotuksi saisi. Jos nykyinen kvartaalitalous ja pörssikurssituloksen optimointiin perustuva yritysten "taloudenpito" kohtelee kaltoin aivan turhaan Suomeen hankittujen "pakolaisten" kohtaloa työmarkkinoilla, se on aivan yhtä julmaa ja tunteetonta monetääristä ajattelua myös suomalasta miesta ja naista kohtaan. Olisi kuitenkin suomalaiset yhteiskunnan umpiluisten päättäjien käsitettävä, että ME SUOMALAISET kuitenkin YKSIN pidämme tämän korttitalon pystyssä ja KUSTANNAMME kymmenientuhansien irtolaisten ja heidän muusojensa elämän "taikaseinästä" saatavalla rahoilla, joista ME emme voi nähdä kuin UNTA heittelehtiessämme levottomasti ylirasitetun ihmisen unessa, joka on yhtä syväunetonta sekametelisoppaa.



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07. 12:30

Antti Pentikäisen ajatuksia Välimeren tulijatulvasta

to 13.07. 10:05

Nykyaikaisten kansainvaellusten jatkoa

ke 12.07. 09:39

Vihervasemmisto hyväksyy väkivaltaisiksi tiedettyihin mielenosoituksiin osallistumisen

ti 11.07. 10:09

Maahanmuuttajien yrittämisinnossa on eroja

ma 10.07. 09:32

Lambergilainen tuho eli mitä tapahtuu kun väestönkasvu pysähtyy

su 09.07. 16:08

Pääosa mielenosoittajista käyttäytyi rauhallisesti Saksassa

la 08.07. 10:43

Lappiin uusi sääennätys, mutta alailmakehä on edelleen lämmin

pe 07.07. 08:15

Ei tarvetta epäillä kunniamurhan suunnittelua

to 06.07. 10:15

Todellisuuden hämärtymisellä saattaa olla ikäviä seurauksia

ke 05.07. 10:10

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

YK:n propagandavideo Euroopan afrikkalaistamiseksi julki

ma 24.07.2017 23:29

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Vihreiden Kaisa Hernberg leikkii alistettua ja huono-osaista

ti 25.07.2017 08:41

Arto Luukkanen

Suomen menneisyyden taakat

pe 21.07.2017 22:46

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Pekka Haavisto - poliittinen ruumis

la 22.07.2017 16:32

Heikki Porkka

Käsi kädessä kuljemme ...

la 22.07.2017 10:54

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Putin tekee mitä lupaa

ma 24.07.2017 19:19

Reijo Tossavainen

Natsi, natsi, natsi! Toisten leimaaminen on äärimmäistä suvaitsemattomuutta

ti 25.07.2017 06:43

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07.2017 12:51

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45