Jihad leviää Suomeenkin - "Huolestuttavinta ovat Suomeen viime vuosina syntyneet islamistiset verkostot"

"Näillä verkostoilla on yhteyksiä kaikkiin keskeisiin terrorijärjestöihin"

Kotimaa to 13.04.2017 17:56
Rakhmat Akilov, joka ajoi kuorma-autolla jalankulkijoiden päälle surmaten 4 ja haavoittaen 15

Viime perjantaina islamisti tappoi kuorma-autolla Tukholmassa neljä ihmistä ja 15 ihmistä haavoittui, osa vakavasti. Samanlaisten jihad-iskujen uhka on kasvanut myös Suomessa, arvioi Suojelupoliisi Talouselämän artikkelin mukaan.

”Huolestuttavinta ovat Suomeen viime vuosina syntyneet ja koko ajan vahvistuvat radikaali-islamistiset verkostot. Voidaan jopa puhua Suomeen syntyneestä ”jihadistisesta alamaailmasta”. Näillä verkostoilla on yhteyksiä kaikkiin keskeisiin terrorijärjestöihin”, kuvaa Supon riskiarviota viestintäpäällikkö Jyri Rantala Talouselämässä.

Supon virallisen riskiarvion mukaan ”yksittäisten terrorististen väkivallantekojen uhka on kasvanut myös Suomessa”. Iskijöitä voivat siis olla yksittäiset henkilöt tai pienryhmät.

Isisin propagandamateriaalissa Suomi on ollut viime aikoina myös mainittuna. Isis propagandaa on jopa julkaistu suomenkielellä. Suomi on yksi islamilaisen jihadin kohdemaista, vaikkakaan ei strategisesti ensimmäisten joukossa.

80 henkilöä on matkustanut Suomesta Irakin-Syyrian konfliktialueelle ja useat heistä ovat osallistuneet taisteluihin. Noin kaksikymmentä on palannut ja lisäksi Suomeen on saapunut uusia konfliktin osapuolia turvapaikanhakijoiden joukossa. Supolla on seurannassaan ”350 terrorismintorjunnan kohdehenkilöä”.

Hallitus on kiirehtinyt Tukholman iskun jälkeen tiedustelulainsäädäntöön suunniteltuja muutoksia, jotka antaisivat Supolle lisää valtuuksia. Nykyiset valtuudet rajoittuvat Suomen rajojen sisällä olevaan epäilyyn tapahtuneesta rikoksesta ja sen tekijästä. Supo ei voi hankkia tietoa esimerkiksi Suomesta lähteneiden vierastaistelijoiden toiminnasta ulkomailla.

Supo ei voi nykyisen lainsäädännön rajoitteista johtuen hankkia esimerkiksi suurmoskeijahankkeen rahoitukseen liittyviä tietoja.

Yksittäisen jihad-iskua hautovan muslimin tunnistaminen ja kiinniottaminen ajoissa on erittäin vaikeaa, vaikka Supon valtuudet olisivat kuinka laajat.  Isis on ohjeistanut seuraajiaan käyttämään keinoja, jotka eivät vaadi perusteellisia valmisteluja. Näitä jihadin muotoja ovat veitsihyökkäykset tai varastetulla kuorma-autolla ihmisjoukkoon ajaminen.

"Melkein Pietarin ja Tukholman puolivälissä on Helsinki, eikä ole mitään syytä, miksi terroristit haluaisivat jättää juuri Suomen ja Helsingin rauhaan. Isku Suomessa on vain ajan kysymys.", kommentoi Ismo Virta Talouselämässä.

 

Jukka Rahkonen to 13.04. 17:56

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot