Suurmoskeijahanke herättää kauhua myös muslimipiireissä - "Pahimmillaan Suomesta tulee uusi Ranska"

Suurmoskeijahanketta ovat ajaneet voimakkaimmin vihervasemmistopuolueiden edustajat

Kotimaa su 09.04.2017 09:40

Persianlahdella sijaitseva saarivaltio Bahrain on luvannut järjestää 100–140 miljoonan euron rahoituksen suurmoskeijaan ja siihen liittyvään muslimien monitoimikeskukseen.

"Bahrainilla on tiiviit yhteydet Saudi-Arabiaan, jossa vallitsevassa asemassa oleva vanhoillinen sunni-islamin suuntaus suhtautuu jyrkästi shiioihin. On hyvin mahdollista, että ainakin osa suurmoskeijan rahoituksesta tulisi Saudi-Arabiasta", todetaan IltaSanomien artikkelissa.

Lähteen mukaan suurmoskeijan rahoittaminen ”terroristivaltioiden” rahoilla olisi ”historiallinen virhe”. 

"Jos ulkomaalaisella rahalla ruvetaan tekemään suurmoskeijaa Suomessa, se vie lojaaliuden Suomesta niille valtioille, joista rahaa saadaan. Silloin suurmoskeijassa myös toteutetaan niiden valtioiden agendaa. Ei ilmaiseksi makseta mitään", IltaSanomien lähde jatkaa.

Oikean Median blogistina toimivan, Menatto-konsultointiyrityksen johtaja ja geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh on kertonut aiemmin Iltalehden verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa uskovansa, että Kalasatamaan kaavailtu suurmoskeija on Muslimiveljeskunnan ajama hanke. Hän kuitenkin myöntää, että selkeitä todisteita on vaikea esittää, koska Muslimiveljeskunta toimii suureksi osaksi julkisuudelta piilossa ja osaa kierrättää varoja eri järjestöjen kautta, hämärtäen yhteydet.

Salehzadehin mukaan Muslimiveljeskunta on levittäytynyt kaikkaille maailmaan, missä on sunni-muslimeita, siis myös Suomeen. Heidän ideologiaansa Salehzadeh kuvailee naisten oikeuksien, yksilönvapauksien ja tasa-arvon vastaiseksi. Hänen mukaansa erityisesti Bahrain, Turkki ja Qatar ovat pääosassa Muslimiveljeskunnan agendan ajamisessa ja ideologian levittämisessä. Bahrainin kuningaskunta on tarjoutunut rahoittamaan Helsingin suurmoskeija-hanketta.

Salehzadehin mukaan valtaosalla Suomen moskeijoista on jo nyt suora yhteys erinäisiin islamistisiin järjestöihin tai valtioihin. Hänen mukaansa näiden moskeijoiden toiminta estää muslimien integraatiota ja antaa vieraille valtioille ja ulkomaisille järjestöille vaikutusvaltaa Suomen sisällä. Hän nostaa esimerkkinä Iranin ja Saudi Arabian, alueelliset kiistakumppanit, jotka eivät salli toistensa rahoittaa tai perustaa moskeijoita omiin maihinsa juuri poliittisen vaikuttamisen estämiseksi.

Liberaaleille, jotka puolustavat suurmoskeijan rakentamista, Salehzadeh muistuttaa, että poliittinen islam toimii liberaaleja ja demokraattisia arvoja vastaan. Hänestä valtion tulisi ennaltaehkäisevästi estää haitallisen ideologian leviäminen. Kristinuskoa hän pitää yhteiskuntaan integroituneena ja reformoituna toisin kuin islamia.

“Poliittinen islam ei ole kokenut reformia, vaan etenee tasan samoin säännöin kuin 600-luvulla.”

Salehzadeh näkee yhtäläisyyksiä Venäjän vaikuttamispyrkimyksien ja poliittisen islamin levittämisen väillä. Koska hänen mukaansa lähes kaikilla Suomen moskeijoilla on kytköksiä islamismiin on syytä olla valppaana Muslimiveljeskunnan tapaisten toimijoiden vaikutuspyrkimyksiin ja yrityksiin saada poliittista jalansijaa Suomen muslimien keskuudessa.

Helsingin suurmoskeijahanketta ovat ajaneet voimakkaimmin Vihreät, SDP, RKP ja Vasemmistoliitto. Kokoomuksen ja Keskustan sisällä kanta suurmoskeijaan riippuu ehdokkaasta ja Kokoomuksen enemmistö ei ole näkyvästi vastustanut hanketta. Voimakkaimmin ja yksimielisimmin suurmoskeijahanketta vastustavat KD ja Perussuomalaiset. 

Jukka Rahkonen su 09.04. 09:40

Kommentit: 1

Juha. su 09.04.2017 12:05 0

Neuvosto aikoina Tampereella oli Lenin museo. Sen vielä kesti, mutta Suurmoskeija Helsingissä on aivan liikaa. Nythän on niin, että tämä asia on valtakunnallinen poliittinen asia, eikä ainoastaan yksin maailmassa ja universaalissa olevien helsinkiläisten. Ymmärrän hyvin, ettei Suomen edistyksen keskukseen ja synnin pesään saa maalaistollot puuttua, jotka "saavat" ajaa seipäällä susia olohuoneistaan. Mehän olemme suvaitsemattomia impivaaralaisia, joilla on tuohivirsut ja sarkahousut jalassa flanelipaita päällä sekä Taivaan Isän pojan aikainen lakin reuhka päässä, joka on vielä oljilla topattu. Leikki sikseen. On suoranaista parodiaa, että Suurmoskeijaa kannattavat kaikki ne sosialistiset ja huumekoukussa riippuvat puolue kantaiset ihmiset, jotka eivät nakkaa paskaakaan Meidän Jumalastamme ja Raamatusta. Raamattua voi tukea ainoastaan silloin, jos sieltä huomioviivataan pois kaikki homoja tuomitsevat lauseet ja kuvottavuuden Jumalan viisaudesta sekä siitä että tuo huru-ukko tietää enemmän Hänen itsensä luomasta maailmasta kuin ME ihmiset. Olemme saaneet ruudin savua nenäämme viime viikolla maanantai pommina ja sitten viikonlopun alun merkiksi perjantaina. Tähän voikin lisätä tuoreimman räjähteen Norjan Oslossa, jonka kahdesta johdosta pomminpurkajat arpoivat sen oikean. En ole YLE sairaalasarjaa seurannut, joten en tiedä minkä tapaisesta "sairauskohtauksesta" nyt on kysymys. Periluterilainen käsitykiseni Suurmoskeijasta on, ettei sitä tule rakentaa yhteiskuntarauhan nimessä. Eikä sen rakentamisesta saa antaa puolimielisten päättää diktatuurisin valtuuksin, koska tuo vihasaarna-keidas tulee räjäyttämään koko Suomen pois. Tämä merkitsee Suomessa kansallislintumme Joutsenen sukupuuttoa, sillä niin paljon menne sulkakyniä "päätäjäiemme" puolivillaisiin "adresseihin" heidän kehoittaessaan harrastamaan tykkäämistä oikein koko porukalla, että "hyvyys" voittaisi ja "paha menisi pois" Kyöpelivuoren taa. Tietysti Maa- ja Metsätalousministeriö voi iloita metsiemme runsaasta kas



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Loka lentää persujen puheenjohtajapelissä

Klo 08:28.

Professorin Ajatuksia

Nigerialaiskertomuksen todennäköisyydestä

Klo 08:20.

Reijo Tossavainen

Peluri Eero Heinäluoma uhrautuu demareiden presidenttiehdokkaaksi

Klo 07:58.

Arto Luukkanen

Perussuomalaisten vaikea ja helppo valinta

pe 26.05. 17:33

Henry Laasanen

Valtamedian Trump-uutisten uskottavuus on lähellä nollaa

pe 26.05. 08:37

videot