Blogi: Timo Vihavainen, ke 05.04.2017 14:49

Sitä on Ranskassakin

Sitä on liikkeellä

 

Pistin tässä eräässä kaupassa ostoskassiin Marine LePenin vaalikirjan Pour que vive la France. Se sattui tosin olemaan venäjäksi käännetty versio (Vo imja Frantsii, Kutškovo pole, Moskva 216, 282 s.) mutta näin eläkkeellä ollessa sitä voi jo sallia itselleen pienet seikkailut.

On tietenkin mahdollista, että venäläiseen käännökseen tarttuminen aiheuttaa tartunnan ja sitä nauttiva henkilö joutuu vaikutuksen alaiseksi. Vaikutuksesta kannattaa käyttää sotilastermiä poraženie, eli samaa kuin vaikkapa tykkitulesta, jolloin asian todellinen luonne käy ilmi.

Yhtä kaikki, riski on otettu ja koetan kestää tulituksen. Kirjan ranskalainen nimi tuo herkästi mieleen myös kysymyksen: pourquoi vivre, France.

Jotta Ranska eläisi, mutta minkä puolesta sen tulisi elää? Tärkeitä kysymyksiä. Kun aikoinaan muukalaislegioonalainen, vaikkapa suomalainen, kuoli, hänen haudalleen pistettiin taulu, jossa luki: mort pour la France ja siinähän se asia lyhyesti oli sanottu. Mauri oli tehnyt tehtävänsä ja Ranska puolestaan myös omansa maksamalla palkat ajallaan ja äkseeraamalla laumaansa. Sujuja oltiin, eikä mauri turhaan ollut elänyt.

Mutta tämä taitaa olla jo sivupolku. Ymmärrän, että Ranskassa kysymys siitä, mikä on maan missio, on hyvin luonteva ja tärkeä. Saksassa tai Italiassa, saati Espanjassa se on ilmeisesti hämärtynyt ja vain idän rajamailla, Puolassa, Unkarissa ja Kroatiassa vanhaantemurale Christianistatis-idea vielä elää.

Kukaties näin on Itävallassakin. Tässähän taitaakin nousta taas esille vanha Katolinen liiga, jonka suhteen meillä Kustaa II:n Adolfin perinnön kantajilla on luonnostaan erinäisiä varauksia.

Mutta palatkaamme Ranskaan. Vallankumouksellinen missio säilyi tällä maalla vielä Napoleonin aikana ja hibernoi kolmannessa tasavallassa, joka kyllä saattoi liittoutua taantumuksellisen Venäjän kanssa, mutta vain edistyksellisessä tarkoituksessa. Näinhän kaikki tekevät.

Joka tapauksessa sivistyneet liberaalit meillä Suomessakin jakoivat vielä 1900-luvun alussa maksiimin, jonka mukaan jokaisella sivistyneellä ihmisellä on kaksi kotimaata: se omansa ja Ranska.

Ranska oli sentään, paitsi elämänilon ja savoir vivren pääkaupunki, myös laicité:n ja tasavaltalaisuuden kotipaikka. Se, ettei esimerkiksi naisilla ollut äänioikeutta ennen kuin vuonna 1945 oli pikkujuttu. Eihän sen salliminen missään mitään mullistanut. Joka tapauksessa oikeus omaan mielipiteeseen ja virkavaltaisen sortokoneiston vastustaminen, jollaista työtä Ranskassa toki riitti, oli siellä itsestäänselvyys. Kaikkialla näin ei ollut.

Ranska, kulttuurin suurvaltana, oli eräänlainen vastakohta Saksalle, joka oli tällä alalla paha kilpailija, mutta vetosi enemmän sellaisiin totisiin torvensoittajiin, jotka pitivät preussilaisesta äksiisistä ja karjuvasta puhetavasta, nautiskellen myös mielellään olutta makkaran kera.

Yhdysvaltoja molemmat vanhan maailman suurvallat katsoivat pitkin nenänvarttaan. Tämä ei ollut vain kansallisen asenneilmaston erikoisuus, vaan näkyi usein myös valtiollisessa politiikassa. Sotien aikana Saksassa mustattiin häikäilemättä anglosaksista maailmankatsomusta, jossa kaikki mitattiin rahassa, kuten väitettiin.

Sodan jälkeen Saksa antautui myös ideologisesti, mutta Ranska ei. Monta kyyneltä lieneekin sitten vuotanut, kun Champs-Élysées:lle ilmestyi ensimmäinen drugstore.

Tähän se ei jäänyt, kuten moni oli aavistanutkin. Kaiken maailman MacDonaldsit sun muuta hirviömäistä pikaruokaa suoltavat ketjut saivat kuin saivatkin suuren osan myös ranskalaisista asiakkaikseen.

Vanha pariisilainen kahvila, joka itse asiassa oli koko ranskalaisen sivilisaation tukijalka ja ehkä synnyinpaikkakin, tuli uhatuksi. Missä sitä paitsi nyt ovat kaikki ne creperie:t, joita 1960-luvulla oli joka kadunkulmassa?

Mutta ehkä tämä on vain pintaa, vaikka kosketteleekin ranskalaiselle pyhiä asioita, jotka liittyvät ruokaan, ei ruoansulatukseen sinänsä, kuten ehkä amerikkalaisilla ja saksalaisilla, vaan nautintojen kulttuuriin.

Toinen pyhä asia on ranskan kieli. Kuten LePen toteaa, EU:ssa ranska on toinen virallinen kieli ja ranskalaisten oletetaan yhäkin käyttävän sitä virallisissa yhteyksissä. Kuitenkin on yhä useammin sattunut, että ilman mitään pakkoa ranskalainen on EU:ssa puhunut englantia…

Voin ymmärtää LePenin tuskan hänen tästä kirjoittaessaan. Vaikka ranskassa ja englannissa on molemmissa hyvin runsas latinapohja, tarvitsee vain kuunnella rinnakkain, kun sama asia selostetaan ranskaksi ja amerikaksi. Tätä voi kokeilla esimerkiksi kiertoajelubusseissa. Oxford-englanti toki on aivan miellyttävää kuultavaa, mutta kyllä sitä kuulee harvoin, kovin harvoin.

LePen on epäilemättä populisti. Hän puolustaa sitä, mitä kansa haluaa. Kansa taas ilmeisesti haluaa Ranskalle täyttä itsemääräämisoikeutta, kunniaa sen kielelle ja perinnäistavoille sekä maan omille instituutioille ja tuotannolle.

Se inhotus, jonka kirjoittaja haluaisi musertaa, on globalismi, ideologia. Tämä ei ole sama asia kuin globalisaatio, joka on väistämätön kehityksen tulos. Globalismi sen sijaan on pyrkimystä alistaa kaikki muu maailmassa kansainvälisen talouden eduille. Tuotanto viedään pois maasta ja rajat avataan sellaisten ainesten maahan muutolle, jotka pelkästään vihaavat ja halveksivat Ranskaa.

Tämä vie kaikkialla konfliktiin kansallisten ja siis yleensä todellisten arvojen kanssa. Taantuminen nähdään joka alalla, ei vähiten koulussa, jossa tulevaisuus luodaan. Palkkoihin käytetty raha pienenee tuntuvasti, kun taas samaan aikaan valtavia voittoja ja bonuksia kahmivat oligarkit vievät tuotot itselleen.

Kansainvälisen pääoman tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin uuden ihmisen, juurettoman, kosmopoliittisen egoistin luominen, jolle kaikki yksilön hyvinvointia korkeammat arvot ovat vieraita.

Maalle, jonka historiallisessa muistissa la grande nation, valistuksen aatteiden etujoukko maailmassa, yhä elää, tämä on –paradoksaalisesti-  pyhäinhäväistys.

Merkittävää kyllä, LePen näkee suurimman osan julkista sanaa asettuneen palvelemaan tuota uutta totalitarismia ja hän kehottaa jopa koululaisia olemaan uskomatta, mitä heille halutaan syöttää. Globalismi ei ole ainoa mahdollisuus, väittää Le Pen. Ideologiat eivät ole mihinkään kuolleet ja globalismia vastaan voidaan nostaa muut, arvokkaammat aatteet, kuten patriotismi.

Ranskalla on valtavat henkiset resurssit, katsoo kirjoittaja ja vaatii, että ne on vapautettava ja niille annettava arvonsa mukainen asema. Hänen mielestään tämän voi tehdä valtio, ei siinä vallankumousta tarvita, vaan määrätietoista politiikkaa.

Näkemys on hyvin ranskalainen ja voisi olla vaikkapa Colbert:n kynästä. Mutta onko se realistinen?

Kaikki on suhteellista. Paluuta Ludvig XIV:n tai edes Napoleonin Ranskaan ei tietenkään ole ja saattaa hyvinkin olla niin, että ne globalistit, jotka näkevät ainoana mahdollisuuden ranskalaisen palkannauttijan palkkojen alentamisessa, ovat oikeassa.

Siirtyminen protektionismiin ei tietenkään ole mahdotonta, mutta mitä se merkitsisi? Mikäli se tehtäisiin Argentiinan jälkiä seuraten, olisi kyseessä taantumisen tukeminen ja putoaminen muiden maiden kelkasta. Maailman köyhille yleinen paluu protektionismiin olisi katastrofi.

Mutta kukaties asioita voi hoitaa myös ilman äärimmäisyyksiä? Me, vanhempi sukupolvi, luultavasti muistamme, miten kerran oppikirjoissakin selostettiin ironisesti Englannin tilannetta 1800-luvun puolivälissä. Siellähän oli pohjatonta kurjuutta ylettömän vaurauden rinnalla, mutta taloustieteilijät selittivät, ettei asiaa voinut auttaa, sillä kun noudatettiin talouden lakeja, oli kaikki parhaalla mahdollisella tavalla.

Niinpä poliittinen taloustiede ansaitsi itselleen nimen the dismal science, synkkä tiede. Sen nimissä voitiin saada hyvä omatunto siitä, ettei tehty mitään, koska se juuri oli parasta, mitä voitiin tehdä: laisser faire, paisser passer

Sata vuotta myöhyemmin ja toki jo aikaisemminkin tälle kaikelle puisteltiin päätä kauhistuneena: barbariaa tieteen valekaavussa! Miten ne saattoivat!

Mutta niinpä se kehitys edistyy ja myös niin sanottu taloustiede palasi taas juurilleen ja alkoi saarnata kahdensadan vuoden takaisia oppeja. Tämä tapahtui vain hieman sen jälkeen, kun sadan vuoden takaisiin oppeihin sokeasti uskonut marxilaisuus oli romahtanut.

Enpä osaa sanoa, mitä Ranskassa tulee tapahtumaan. Yrittääkö valtio siellä mahtikäskyllä muuttaa taloustilanteen vai tyytyykö se mahdolliseen ja vain alkaa järkevissä rajoissa puolustaa  Ranskan kulttuuria ja hienoja perinteitä.

Joka tapauksessa pidän myös Marine LePenin ilmaantumista yhtenä merkkinä siitä, ettei se meno, joka parina viime vuosikymmeninä on päässyt valloilleen, voi loputtomasti jatkua. Euforian aika on ohi.

”Uusi”, uljas ideologia on saanut kriitikkonsa, jotka on jo alettava ottaa vakavasti. Globalismi on nimenomaan ideologia ja sellaisena se joutuu kilpailemaan muiden ideologioiden kanssa.

Minä ainakaan en itke, jos vanha, terve nationalismi kaikkialla nostaa päätään ja hieman kurittaa sitä pöyhkeätä barbariaa, jota meille mahtipontisesti syötetään ja jopa ylistetään päivästä päivään. Ei sillä asialla ole mitään tekemistä niiden kaasukammioiden kanssa ja tämän jokainen järjissään oleva joutuu myöntämään, mikäli asiaa vakavasti ajattelee.

Timo Vihavainen ke 05.04. 14:49

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44